Siirry sisältöön
Haku
4.12.2017 Vapaasti kaupasta

Vienninedistämistä sata lasissa

Markku Keinänen, alivaltiosihteeri

Pääministeri Juha Sipilä vei vastikään 16 yrityksen delegaation Kolumbiaan ja Bogotáan, missä hän avasi Suomen suurlähetystön. Lähetystö perustettiin erityisesti vienninedistämistä tukemaan. Ministerimme Kai Mykkänen on tätä kirjoitettaessa Ghanassa ja Nigeriassa yli 20 yrityksen ja muun toimijan kanssa. TEM:n alivaltiosihteeri Petri Peltonen palasi juuri Vietnamista, jossa delegaatiossa ja messuilla mukana oli kaikkiaan 15 yritystä. Itse tulin Turkista, jossa design-viikolle osallistui 40 suomalaisyritystä. Nyt lennään Meksikoon, mukana 12 yritystä.

Maailman kauppajärjestö WTO:n indikaattoreiden mukaan maailmankaupan kasvu hidastuu hieman neljännellä vuosineljänneksellä, mutta on edelleenkin reippaasti yli aiempien lukujen. Ennuste kasvulle vuonna 2017 on 3,6 prosenttia.

Yrityksemme ovat laihojen vuosien jälkeen päässeet hyvin tähän trendiin kiinni. Team Finland -verkosto tekee osaltaan kaikkensa tukeaksemme yritysten ponnisteluja. Turkissa oli hienoa nähdä suomalaisyrityksiä, jotka tähtäävät maailmalle erityisesti Lähi-idässä runsaasti rakentavien turkkilaisten yritysten vanavedessä. UPM:n Uruguay-päätös tuo maan omien, hankkeeseen liittyvien investointien kautta uusia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille.

Vahvaa tulevaisuuden uskoa oli ilmassa myös, kun tasavallan presidentti jakoi marraskuussa vuoden 2017 kansainvälistymispalkinnot. Suomi 100 -erikoispalkinto pitkäaikaisesta kansainvälisestä kasvusta ja uudistumiskyvystä myönnettiin metsäkonevalmistaja Ponsselle. Yrityksen perustaja Einari Vidgrén näki jo varhain maailman mahdollisuudet. Hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kertoo Kauppapolitiikalle, että on tarvittu uskallusta, uskoa omiin tuotteisiin ja oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin maailmalla. Vidgrén peräänkuuluttaa myös kasvollista omistajuutta.

Eurooppaan suuntautuvan viennin kasvu on keskeistä, kun ponnistellaan kohti hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta kaksinkertaistaa pk-yritysten vienti vuoteen 2020 mennessä. Team Finland pyrkii avaamaan mahdollisuuksia myös kaukaisemmilla markkinoilla, joissa talouskasvu on nyt ja jatkossa Eurooppaa huomattavasti suurempaa. Maailman talousfoorumi WEF lisäsi vastikään maailmantalouden kasvuun eniten vaikuttavien maiden joukkoon – Kiinan, Yhdysvaltain, Intian ja Euroalueen lisäksi – Indonesian, Etelä-Korean, Australian, Kanadan, Iso-Britannian, Japanin, Brasilian, Turkin ja Meksikon.

Ei ole sattumaa, että EU:lla on kaikkien näiden kanssa joko kauppasopimus tai sopimusneuvottelut käynnissä. Iso-Britannian kanssa ei ole vielä, mutta sekin on edessä. Sopimukset avaavat markkinoita ja tuovat suojaa, mikäli kohtelu on huonoa.

Toistan vakioviestimme: hyödyntäkää sopimuksia! Viimeisimpien tilastojen mukaan sopimusten hyödyntämisaste on noussut Suomessa 80 prosenttiin, mutta Etelä-Korean viennissä vain alle puolet yrityksistämme käyttää sopimusten tullietuuksia.

EU–Kanada-sopimus tuli väliaikaisesti voimaan syyskuussa. Sen etuuksien hyödyntäminen edellyttää rekisteröitymistä, jossa ohjeistusta antavat tulli ja ulkoministeriö.

Seuraavaksi Moskovaan ja Japaniin.