Siirry sisältöön
Haku
29.1.2024 Kansainvälistyminen

Yritykset tarvitsevat geopoliittista lukutaitoa

Keskuskauppakamarin Suuressa vientipäivässä tuodaan esille, miten kansainvälinen murros on Suomen viennille myös mahdollisuus.

Kauppapolitiikka Keskuskauppakamari

Geopoliittinen lukutaito on välttämätön osa suomalaisyritysten työkalupakkia käynnissä olevassa globaalimurroksessa. Kansainvälisesti toimiville yrityksille on tärkeää seurata kansainvälisten suhteiden ja talouden tilaa ja kehitystä, jotta on helpompi ymmärtää mihin suuntaan maailma ja maailmankauppa kehittyvät sekä varautua orastaviin riskeihin. Vientipäivän aikana kuullaan myös yritysten kokemuksia sopeutumisesta viime aikojen haasteisiin, sekä Suomen mahdollisuuksista Yhdysvaltain markkinoilla.

Aiheita ovat päivän aikana pohtimassa niin Suomen EU-edustuston päällikkö Markku Keinänen kuin Yhdysvaltojen Suomen-edustustojen päälliköt suurlähettiläs Mikko Hautala sekä pääkonsulit Okko-Pekka Salmimies ja Jarmo Sareva.

Lisäksi kuulemme yritysesimerkkejä kansainvälisistä menestystarinoista mm. Paulig-konsernilta, Lappset Groupilta sekä Block Solutionsilta.

Tilaisuus on suunnattu kansainvälisillä markkinoilla toimivien tai sinne pyrkivien yritysten johdolle, asiantuntijoille ja tekijöille, päättäjille sekä kaikille kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneille.

Tapahtuma järjestetään Scandic Grand Centralissa tiistaina 6.2.2024. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua myös etäyhteyksin. Ilmoittautuminen ja tarkempi ohjelma löytyvät Keskuskauppakamarin verkkosivuilta.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 

Kauppapolitiikka-media on mukana Kauppakamarin yhteistyökumppanina Suuressa vientipäivässä.