Kuulin hiljattain huojentavan uutisen päästöttömän lentoliikenteen läpimurrosta. Uutinen on yksi tärkeä esimerkki siitä valtavasta murroksesta kohti vihreää taloutta ja teollisuutta, jota maapallomme tarvitsee.

Tämän vihreän siirtymän onnistumiseksi maailman maiden olisi tärkeä toimia yhdessä ja kaupan pitäisi olla mahdollisimman avointa ja reilua, jo vihreiden innovaatioidenkin kannalta.   

Maailmanpoliittiset tuulet puhaltavat kuitenkin vastakkaiseen suuntaan. Brexit, Kiinan valtiojohtoinen teollisuuspolitiikka, korona ja vielä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi ovat johtaneet häkellyttävään nykytilanteeseen. Nyt perinteinen vapaakaupan puolustaja Yhdysvallat tukee reippaasti vihreän siirtymän nimissä yrityksiään, mikä on ajanut sen ideologisen kauppakumppanin Euroopan unionin hankalaan rakoon.   

Aihetta käsitellään laajasti jutussamme Vapaakaupan huonompi huominen, joka antaa paljon ajateltavaa. Juttu toteaa tilanteen karusti: EU ei voi enää jatkaa vapaan markkinatalouden periaatteella. Lause on ravisuttava ja raju, mutta niin on tilannekin, joka vaikuttaa myös suoraan suomalaisyrityksiin.  

Suomella on ollut pitkään selkeä suunta avoimen ja vapaan, sääntöpohjaisen kaupan puolustajana. Onhan ulkomaankauppa pienelle ja vähän syrjäiselle maalle elinehto. Nyt elämme kuitenkin ajassa, jossa on ehkä mahdotonta pitää aiempi vakaa kurssimme. Kansainvälisen politiikan (inho)realismi näyttää ajaneen meidät tilanteeseen, jossa valtiontuet uhkaavat vapaata ja reilua kilpailua.  

Suomelle ja yrityksillemme mahdollisimman avoin ja sääntöihin perus­tuva kauppa on yhä todella tärkeää. Samalla meidän on varmistettava, että EU vahvistaa asemaansa myös globaalissa kilpailussa. Yhtälö ei ole helppo. Joka tapauksessa meille on vahvuus olla EU:n jäsen, ilman unionia maailman tuulet riepottelisivat meitä vielä rajummin.  

Lotta Nuotio

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>04.12.2023

Luetuimmat