Siirry sisältöön
Haku
23.9.2024 Markkinat Etelä-Afrikka

Digitalisaatiolla veden tuhlaamista vastaan

Rappeutuva infrastruktuuri, huono hallinto, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos ovat Etelä-Afrikan vesihuollon haasteita.

Pekka Numminen South African Water Chamber

Eteläafrikkalaisella vesiasiantuntijalla Benoît Le Roylla on vastaus siihen, miten vesi- ja jätevesihuolto saadaan kuntoon hänen kotimaassaan.

Digitalisaatio ei kuitenkaan tule aivan ensimmäiseksi mieleen ratkaisukeinona, kun vesiputket vuotavat. Palataan ajassa pari vuosikymmentä taaksepäin.

– 2000-luvun alussa Etelä-Afrikan vesitilanne oli karkaamassa käsistä. Ja silloin emme vielä täysin ymmärtäneet, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan, muistelee Le Roy, jolla on yli 40 vuoden kokemus ympäristötekniikasta sekä julkisella että yksityisellä puolella.

– Miljoonia ihmisiä oli ilman vettä jonkin aikaa. Siitä seurasi anarkiaa. Yksityinen raha lähti pois vesilaitoksista. Maassa ei ollut minkäänlaista strategiaa tai suunnitelmaa sille, miten vesiasiat hoidetaan.

Le Roy ja joukko muita henkilöitä perustivat South African Water Chamberin, lobbausryhmän painostamaan maan hallitusta. Vuonna 2018 saatiin aikaiseksi yleissuunnitelma siitä, miten Etelä-Afrikan vesiasioita pitäisi kehittää.

Puolet vedestä häviää matkalla

Paikallishallinto on vastuussa siitä, että alueen ihmiset saavat puhdasta vettä. Mutta paikallishallinnoilla ei ole rahaa, yrityksillä olisi.

– Yksityiset yritykset ovat haluttomia toimimaan paikallishallinnon kanssa, koska hallinto on tehotonta. Investoinneille ei saa takuita myöskään keskushallinnolta, koska maan talous on alamaissa. 

Ehdottomasti suurin ongelma on jopa sata vuotta vanhat vuotavat putket, noin 50 prosenttia vedestä häviää matkalla.

– Jos vuodot saadaan kuriin, se on kaikkein halvinta, Le Roy sanoo.

Tässä päästään digitalisaatioon.

– Yritykset haluavat luonnollisesti varmistaa, että investoinnit tuovat käteisvirtaa. Tämä onnistuu digitalisaation avulla.

Digitalisaation avulla vedestä on tehty niin kutsuttuja tokeneita, jotka ovat eräänlaista valuuttaa. Kun raha kulkee digitaalisesti, putkiin investoivat yritykset voivat olla varmoja siitä, että ne saavat rahansa.

Käytössä on hajautettu tilikirja. Tapahtumat ovat näkyvissä kaikille osapuolille, eikä niitä voi muuttaa.

Järjestelmää testataan parhaillaan Länsi-Kapin maakunnassa. Tavoitteena on osoittaa, että vuodot pystytään tukkimaan tavalla, joka on kannattavaa myös yksityisille sijoittajille.