EU-vaalien jälkeen tehdään isoja päätöksiä
Euroopan parlamentin vaalien jälkeen yksi isoista päätöksistä on suhtautuminen valtiontukiin. Ne vaikuttavat niin yritysten, valtioiden kuin koko unioninkin kilpailukykyyn.
Ennusteiden mukaan Euroopan unionin kesäkuisissa parlamenttivaaleissa poliittinen viisari on heilahtamassa oikealle. Sen seurauksena Ulkopoliittisen Instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelman johtaja Juha Jokela näkee kansallisten painotusten mahdollisesti voimistuvan EU:n politiikassa.
– Laitaoikeiston teemoissa mukana on suojautumismekanismeja kilpailulta, valtion vahvempaa roolia ja sitä kautta valtiontukien sallimista. Nähtäväksi jää, millä tavoin nämä teemat muovaavat perinteisten valtapuolueiden agendaa ja kuinka ne suodattuvat komission ohjelmaan, Jokela sanoo.
Kysymys on iso, sillä vaalitulos vaikuttaa unionin viiden vuoden strategiaan. Myös komission puheenjohtajan valinta edellyttää parlamentin enemmistön hyväksyntää. Jokela muistuttaa, kuinka tuleviin linjauksiin vaikuttavat vaalituloksen ohella jäsenmaiden sisäiset poliittiset voimasuhteet. Hänen olettamuksen mukaan jäsenmaiden poliittinen paine saattaa ilmetä entistä voimakkaampana.
Isoilta tukiaisia
Jatkuessaan sota Ukrainassa määrittää lähes kaikkea unionin toimintaa. Mutta tapahtuu muuallakin maailmassa.
Kova pähkinä purtavaksi on Kiina. EU:n Kiina-suhteiden perustana on edelleen vuonna 2016 laadittu strategia. Sen mukaan suhteet ”strategiseen kumppaniin” on järjestettävä ”oikeudenmukaisella, tasapainoisella ja molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla”. Komission mukaan näitä tavoitteita ei saavuteta ilman jäsenmaiden ”täyttä yhtenäisyyttä”.
Sen jälkeen tunnelma on muuttunut. Parlamentin kriittisyys Kiinaa kohtaan ja ihmisoikeushuomiot ovat ärsyttäneet Pekingiä. Myös komission äänenpaino on muuttunut. Kiinaa kutsutaan edelleen kumppaniksi, mutta komissio on vuoden 2019 strategisen katsauksensa jälkeen ottanut käyttöön termin ”systeeminen kilpailija”.
Kiviä keskinäissuhteiden reppuun ovat lisänneet Kiinan painostustoimet Liettuaa kohtaan tämän tiivistettyä suhteita Taiwaniin. EU:n yhtenäinen linja on edelleen rakentumatta.
Luvassa lienee kauppapoliittista nuorallakävelyä geopolitiikan rotkon yllä. Vähintä mitä voi odottaa olisi jonkinlainen keskinäinen solidaarisuus jäsenmaiden kesken. Tällaiseen viittaa myös EU-edustuston päällikkö suurlähettiläs Markku Keinänen kertoessaan EU:n uudesta lainsäädännöstä: ”Jos jokin kolmas maa uhkaa jotain EU-maata, EU:lla on instrumentteja tukea painostettua maata.”
Toimintaympäristön muutos, kuten Yhdysvaltain Inflation Reduction Act (IRA) -paketin aloittama tukikilpailu pakottaa EU:n tarkastelemaan perusteellisemmin sisämarkkinoita ja valtiontukipolitiikkaa.
UPI:n Juha Jokela pohtii, että kyse on unionin ja jäsenmaiden pärjäämisestä uudessa ympäristössä.
– Pandemian seurauksena valtiontukisääntöjä aluksi ymmärrettävästi helpotettiin. Päästäänkö helpotuksista enää eroon, kun EU elää nyt strategisen kilpailun maailmassa? Suurvaltatoimijat muokkaavat maailmantaloutta, Jokela sanoo.
Helsingin yliopiston tutkija Timo Miettinen on nähnyt kaksi vaihtoehtoa. Sallitaan valtiontukisääntöjen pitkäaikaiset muutokset, jotka rapauttavat sisämarkkinoita ja tasapuolista kilpailuympäristöä, tai luodaan EU-tasolle rahoitus- ja investointivälineitä, joilla vastata IRA-paketin kaltaiseen kilpailuun.
Suomi on asemoitunut tiukkana valtiontukien vastustajana ja sisämarkkinoiden varjelijana. Tammikuussa julkaistuissa EU-ministerivaliokunnan tavoitteissa mainitaan ensimmäisenä Euroopan strategisen kilpailukyvyn vahvistaminen. Sen on perustuttava unionin vahvuuksien kehittämiselle ja markkinaehtoisille ratkaisuille, joissa toimivat sisämarkkinat ovat keskeinen lähtökohta.
Sisämarkkinoiden sirpaloituminen on silti käynnissä, kun suuret jäsenmaat myöntävät tukia, joihin suomenkaltaiset kansantaloudet eivät pysty. Esimerkiksi energiakriisin hoitamiseen tarkoitetuista valtiontuista 77 prosenttia on Saksan ja Ranskan myöntämiä. Kaksikko on lisäksi tukenut avokätisesti esimerkiksi teräs- ja akkutehtaita vihreän siirtymän nimissä.
Eikä Suomikaan ole jäänyt toimettomaksi. Hallituksella on 400 miljoonan elinkeinopoliittinen varaus, jolla voidaan osallistua kamppailuun vihreistä investoinneista.
Mallia suvereniteettirahastosta?
Päätökset valtiontukien myöntämisen ehdoista on toistaiseksi tehnyt komissio. Haasteena on se, että tukipäätökset ovat kansallisia.
– Lisäksi valvonta on vaikeaa – menevätkö tuet innovaatioihin, tutkimukseen vai tuotannon tukemiseen? Jos valtiontukia jatkossa myönnetään, keskusteluun voi nousta kohteiden määrittely ja käytön koordinoitu valvonta. Se on poliittisen ja taloudellisen keskustelun paikka, Juha Jokela ennakoi.
Suomelle yhteisvastuullisten instrumenttien lisääminen on poliittisesti hankalaa. Markku Keinänen arvioi kuitenkin, että piirustuspöydälle on tulossa komissiosta uusia avauksia, mutta uusia mahdollisia malleja hän ei vielä arvaile.
Keinänen viittaa esimerkiksi suvereniteettirahastoon. Sen oli tarkoitus tukea Euroopan teollisuutta ja vihreän teknologian käyttöönottoa, kun kaikki jäsenmaat eivät laajaan valtiontukipolitiikkaan kykene tai siihen halua ryhtyä. Hanke enemmän tai vähemmän hautautui, mutta itu jäi elämään.
– Pitää keskustella ja ideoida. Ja sitten pitää miettiä, miten mahdolliset uudet järjestelyt palvelisivat myös Suomea. Tulevalle komissiolle ja jäsenmaille haaste on iso, Keinänen sanoo.
Sisämarkkinoiden tulevaisuudesta ja kilpailukyvystä papereita valmistelevat nyt kaksi italialaista, EKP:n entinen pääjohtaja, liittovaltiomyönteinen Mario Draghi sekä entinen pääministeri Enrico Letta. Ehdotusten on määrä valmistua ennen kesäkuun parlamenttivaaleja.
Vaikuttamista laajalla skaalalla
”Kuinka monta metsää Suomessa on?” Ulkomaisen EU-virkamiehen väitettyä kysymystä käytetään esimerkkinä suomalaisen lobbaamisen viime vuosien tasosta.
Markku Keinänen ei oikein niele edelliselle hallitukselle osoitettua kritiikkiä huonosta EU-vaikuttamisesta. Silti vaikuttamistyöhön on panostettava lisää. Hetki on nyt.
– Komissio rakentaa ohjelmaa tulevalle lainsäädäntökaudelle. Hallitus Suomessa on hyväksynyt tavoitteet ja järjestäytyminen on mennyt hyvin. Excel-suunnitelmat siitä, kuka tekee mitä ja milloin, ovat valmiina. Etujärjestöjä on kuultu laajasti, saatu perusteluja ja argumentteja. Suomalainen konsensus toimii kivasti.
Nykyhallitus haluaa, että ennakkovaikuttaminen nostetaan jokaisen ministeriön painopisteeksi. Kohteina ovat EU-komissio, parlamentti, ulkosuhdehallinto, yksittäiset jäsenvaltiot sekä epävirallisemmin erilaiset verkostot. Yksi vaikuttamisen muoto on lyöttäytyä yhteen samanmielisten kanssa.
Juha Jokelan mukaan Suomi on välttänyt pysyviä tai suljettuja blokkeja. Eräänlainen poikkeus oli yhteisvelkaa vastustava ja budjettikuria korostava nuuka porukka, Hansa-ryhmä. Mukana olivat pohjoismaat, Hollanti ja osin myös Saksa. Lisäksi Espanjan kanssa Suomella on ollut jaettu puheenjohtajuus avoimia sisämarkkinoita ajavassa ryhmässä. Se on nyt vaalien alla aktivoitunut.
Jatkossa liittouduttaneen asiakohtaisesti. Pysyvämmältä vaikuttaa kuitenkin lähentyminen Ruotsin kanssa. Sen ilmentymänä Petteri Orpo ja Ulf Kristersson lähettivät tammikuussa Mario Draghille yhteisen kirjeen, jossa pääministerit puolustivat yhteismarkkinoita ja varoittivat valtiontukien sääntelyn löysentämisestä.
Omien kantojen ajamista hankaloittaa se, että Euroopan unioni on organismi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Erimielisyydet yhdellä sektorilla voivat heijastua toiselle. Määräenemmistöt ja yksimielisyyden vaateet voivat myös halvaannuttaa.
Juha Jokela antaa esimerkin.
– Kauppapolitiikka on unionin yksinomaisessa kompetenssissa. Jäsenmaat päättävät EU:n neuvostossa neuvottelujen speksit. Sitten komissio neuvottelee ja jäsenmaat päättävät sopimuksen hyväksymisestä. Vaikka päätöksenteossa voitaisiin käyttää määräenemmistöä, neuvostossa pyritään yksimielisyyteen. Tämä johtuu osin siitä, että nykyiset laaja-alaiset sopimukset sisältävät osia, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan ja edellyttävät lopuksi kansallista ratifiointia.
Tästä monimutkaisuudesta johtuu, että sopimuksen voimaansaattaminen voi pysähtyä yhden maan vastustukseen. Näin meinasi käydä Kanadan kanssa solmitun CETA-sopimuksen yhteydessä. Nyt eteläamerikkalaisten maiden kanssa käytävää kauppaa koskeva Mercosur-sopimus on vaarassa Ranskan vastustuksen takia. Ollakseen uskottava kauppapoliittinen toimija, unionin olisi Jokelan mukaan sujuvoitettava päätöksentekoaan.
Keinänen on samaa mieltä. Määräenemmistöllä tehtävien unionisopimusten käyttäminen voisi olla ratkaisu.
Strategisempi ote
Lähitulevaisuus puoltaakin kompetenssin ja toimivallan siirtoa unionille. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin se onnistuu ilman perussopimuksen avaamista. Jokelan ja Keinäsen mukaan avaamisen aika ei ole nyt.
Paljon olisi tehtävissä ilman sopimusremonttiakin. Keinänen toivoo unionilta strategisempaa otetta, ehkä pientä tinkimistä kirkasotsaisuudesta ja kunnianhimoisuudesta, porkkanan ohella myös kepin käyttöä.
– Unionilla on kauppapolitiikassaan autonomisia instrumentteja, joilla vastata epäreiluun kilpailuun. Esimerkiksi jos jokin maa ei avaa julkisia hankintojaan, pitäisikö meidänkin ne sulkea? Strategisuudesta voi muistella TTIP-sopimuksen kohtaloa. Tavoitteena oli eurooppalaisten yritysten parempi pääsy Yhdysvaltain markkinoille. Obama ehdotti sopimuksesta kevytversiota, mutta EU sanoi ei – otamme vain täyden vapaakaupan. Olisi ehkä kannattanut suostua, Keinänen pohtii.