Väestön ikääntyminen nähdään lähes poikkeuksetta kansantalouden ongelmana. Vetreää työvoimaa on yhä vähemmän verrattuna vanhuksiin ja terveydenhuollon kulut kasvavat hurjaa vauhtia.

Ikääntymisen voi kääntää voitoksikin, ainakin terveysteknologian alalla. Ostokykyisimmissä maissa eletään vanhimmiksi, joten harmaantuvien hapsien markkinoilla ”silver economy”:ssä mahdollisuuksia riittää. Toki terveysteknologialla on kysyntää nuorempienkin joukossa, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen datan avulla alkaa olla jo arkipäivää.

Suomi tunnetaan alalla innovatiivisuudestaan. Eikä ihme. Se, että osaamme tehdä hommia yhdessä luo oivan ympäristön uuden kehittämiselle. Yliopistojen, sairaaloiden ja yritysten yhteistyö toimii ja hallinto on helposti lähestyttävää. Koulutus ja osaaminen ovat maailman huippua.

Alan yrittäjien sisukkuutta ei voi kuin ihailla. Lehdessä kerromme, miten pienestä Sastamalasta on ponnistettu maailman ehkä tunnetuimman sairaalan laitetoimittajaksi. Lue myös, miten Kulosaaressa sijaitsevasta autotallista alkoi maailmanvalloitus hammaslääkärituolilla.

Myös terveysteknologian markkinoilla vapaa ja reilu kilpailu on suomalais­yrityksille tärkeää. Kerromme kilpailua vääristävistä valtiontuista ja miten EU niiden estämiseksi toimii. Hyvinvointi koskettaa myös luontoa ja ympäristöä. Sen kohentamiseksi tuo oman kortensa kekoon Pitchaus-palstalla KotkaMills ja Pohjois-Afrikka-jutun Tunisian jätehuoltoon keskittyvä Molok Oy.

Terveysteknologia muodostaa jo yli puolet korkean teknologian viennistä, melkoinen lisä taloudelliseen hyvinvointiimme. Se voi myös lisätä meidän jokaisen hyvää oloa ja terveitä elinpäiviä sekä löytää sairauden kohdatessa juuri itselle sopivan parannuskeinon. Toivottavasti teknologia myös vapauttaa lisää käsiä meitä hoivaamaan

Lotta Nuotio
päätoimittaja
@nuotiolotta

Lotta Nuotio

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Lotta Nuotio</span></span>04.12.2023

Luetuimmat