23.3.2020 Kauppapolitiikka

Kaupparauha kasvattaa vaurautta

Kauppasodilla pyritään ajamaan omaa etua, mutta kaupparauhasta hyötyvät kaikki.

Sami Laakso Unsplash / Sergio Souza

Kauppasodat hallitsevat uutisointia, mutta entä jos katse kiinnitettäisiinkin kansainvälisen kaupan satoon.

Kehityksen suunta on selvä. Maailmankauppa on kasvanut vuosina 1985–2018 yli kymmenkertaiseksi 19,6 biljoonaan dollariin. Vajaassa 30 vuodessa maailman bruttokansantuote on kasvanut yli 2,5-kertaiseksi.

Biljoonat eivät tavanomaista palkansaajaa paljoa puhuttele. Kehityksen merkitys konkretisoituu, kun tarkastellaan asiaa yksilötasolla. Vuonna 1990 yli kolmannes ihmiskunnasta eli 1,9 miljardia ihmistä joutui tulemaan toimeen alle 1,9 dollarilla päivässä. Vuonna 2015 köyhimpien osuus oli pudonnut 10 prosenttiin eli 735 miljoonaan ihmiseen. Se tarkoittaa, että 1,2 miljardin ihmisen – tai oikeastaan vielä huomattavasti suuremman määrän, jos huomioi väkiluvun samanaikaisen kasvun kahdella miljardilla – elinolosuhteet olivat kohentuneet. Joka tapauksessa, yli miljardin ihmisen!

– Maailmankaupan hyödyt ovat aivan kiistattomat, Suomen Pankin neuvonantaja Laura Solanko summaa.

Kaupan ja bkt:n ennennäkemättömän kasvuvauhdin katalyytiksi Solanko näkee teknologisen murroksen, joka on mahdollistanut tuotantoprosessien pilkkomisen pieniin osiin. Samalla logistiikan kehittyminen on tehnyt nopeasti kasvavien tavaravirtojen kuljettamisen mahdolliseksi.

– Iso syy on myös entisten sosialistimaiden tuleminen mukaan maailmantalouteen. Kiinasta, entisen Neuvostoliiton ja Varsovan liiton maista maailmantalouteen tuli yht’äkkiä mukaan valtava määrä ihmisiä, jotka eivät aiemmin olleet systeemin rajoitusten takia pystyneet siihen osallistumaan.

Kun näköpiirissä ei ole uusia vastaavan kokoluokan ilmiöitä, Solanko uskoo, että kaupan kasvuvauhti ei voi jatkossa olla yhtä voimakasta. Lisäksi esimerkiksi automaation ja robotisaation eteneminen ja muut teknologiset askeleet voivat viedä kehitystä jopa toiseen suuntaan.

– Myös kauppasodat voivat johtaa siihen, että haetaan ratkaisuja, joilla tuotantoa voitaisiin tuoda takaisin omaan maahan, Solanko pohtii.

Vapaakauppa se on joka kannattaa

Ei kehitys tietenkään ole ollut pelkästään suoraviivaisen positiivista, ja myös globalisaation kritiikistä voi löytää perusteltuja näkemyksiä.

Mutta mistä lisääntyneen kaupan aikaansaama hyvinvoinnin kasvu kumpuaa? Maiden välisen kaupan järkevyyttä on jo talouden perusopeissa perusteltu suhteellisella edulla. Eli maiden kannattaa harjoittaa omassa maassaan sellaista tuotantoa, jossa sillä on suhteellinen etu muiden maiden tuotantoon verrattuna. Maahan kannattaa puolestaan tuoda niitä hyödykkeitä, joiden valmistamisessa muut ovat suhteellisesti parempia.

Tästä seuraava kansainvälinen työnjako tehostaa koko maailman tuottavuutta ja parantaa sitä kautta yhteenlaskettua elintasoa.

Kokonaisuus on siis hyötynyt kaupan vapautumisesta samoin kuin lukuisat toimialat. Silti kärsijöitäkin voi löytyä, kun vientituotteet vievät oman maan tuotannolta markkinoita.

– Näiden alojen suojelemiseksi kaupan muurien ylläpitäminen on kuitenkin tehoton ratkaisu. Kun työnjako tehostuu, se mahdollistaa myös korvaavien toimenpiteiden kohdentamisen niille toimialoille, jotka kärsivät kaupan vapautumisesta, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Tero Kuusi sanoo.

Maksaja vai hyötyjä?

Suomelle iso harppaus tiiviimpään kansainväliseen kanssakäymiseen oli jäsenyys Euroopan unionissa vuonna 1995. Suomen tavaraviennistä EU-maiden osuus vuonna 2018 oli noin 60 prosenttia. Tärkein vientimaamme oli Saksa (15,1 %) ja toiseksi tärkein Ruotsi (10,3 %). Kuva monipuolistuu, kun tarkastellaan asiaa arvoketjujen kautta, suomalaista arvonlisää päätyy eniten Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.

EU-jäsenyys on oikeastaan osa isoa globalisaatiokehityskulkua, joten pelkän EU-jäsenyyden merkitystä Suomen talouteen voi olla vaikea rajata tarkasti.

Oxford Economics on kuitenkin viime syksyisessä selvityksessään päätynyt siihen, että jäsenyys Euroopan unionissa on kasvattanut Suomen bruttokansantuotetta asukasta kohden 1,2–1,7 prosenttia. Kotitalouksien keskitulot olivat vuonna 2017 noin tuhannesta puoleentoista tuhanteen euroon korkeampia kuin olisivat olleet ilman jäsenyyttä. Lisäksi EU:n avulla arvioidaan syntyneen 40 000 uutta työpaikkaa. EU-jäsenyys on arvion mukaan lisännyt Suomen kokonaiskauppaa 9–26 prosenttia.

Näitä hyötyjä voi suhteuttaa siihen, että vuonna 2017 EU-jäsenyys maksoi jokaista suomalaista kohden noin 50 euroa ja seuraavana vuonna 105 euroa.

Vaikutuksia myös reaaliansioihin

Kun maailma on viime vuosina kuohunut kauppasodista, EU on mennyt vastavirtaan ja solminut lukuisia vapaakauppaa edistäviä sopimuksia.

Tero Kuusi muistuttaa, että sopimukset ulottavat vaikutuksensa tavarakauppaa laajemmalle. Sopimuksilla on vaikutusta esimerkiksi palvelukauppaan, investointeihin sekä epäsuorien kaupanesteiden purkamiseen.

– Modernit kauppasopimukset ovat isoja paketteja. Niihin liittyy tullien lisäksi esimerkiksi määritelmiä tuotestandardeista ja hyödykkeiden tuotantotavoista, Tero Kuusi kertoo.

Etla on tutkinut vuoden 1995 jälkeen solmittujen kauppasopimusten taloudellisia vaikutuksia. Tarkastelujaksolla EU:n sopimuskumppaneina ovat olleet muun muassa Kanada, Etelä-Korea, Singapore sekä Etelä-Amerikan maita. Viime vuosina EU on solminut kauppasopimukset myös Japanin ja Mercosur-maiden kanssa, mutta niiden vaikutus tulee täysimääräisenä näkymään vasta myöhemmin.

Etlan selvityksen mukaan mahdollisimman kattava vapaakauppasopimus on lisännyt EU:n vientiä kumppanimaihin noin 34 prosenttia ja tuontia 14 prosenttia.

– EU on valloittanut markkinaosuuksia, Kuusi summaa.

Samalla hän korostaa, ettei tuonti ole haitake.

– Sen ansiosta saamme halvempia tuontihyödykkeitä, jotka alentavat täällä kulutuksen hintaa. Vaikutus voi näkyä myös täällä tehdyn tuotannon hinnanlaskuna ja kilpailukyvyn parantumisena, jos tuotannossa käytetään näistä maista tuotuja välituotteita.

Lisää vaikutuksia on kertynyt siitä, kun tuonti on lisännyt kilpailua kotimaassa ja sitä kautta kirittänyt tuottavuutta kotimarkkinoilla.

Toisaalta tehokkuus vientiyrityksissä on parantunut, kun viennin kasvaessa jo valmiiksi suhteellisen edun omaaville aloille on suuntautunut investointeja, ja tuotantoa on skaalattu suurempaan kokoluokkaan. Kasvun kautta palkkataso nousee ja sitä kautta reaaliansiot kasvavat.

– Vaikuttaa siltä, että myös palveluviennin ja suorien sijoitusten osalta sopimuksilla on ollut myönteisiä vaikutuksia, mutta suorien lukujen antaminen on ”epätieteellistä”, koska kansainväliset tilastot ovat puutteelliset, Tero Kuusi selventää.

Vipuvoimaa vientialoille

Kun Suomen viennin kokonaiskehitystä tarkastellaan, EU:n solmimien kauppasopimusten vaikutus ei näytä järisyttävältä. Niiden suora vaikutus on jäänyt EU:n keskiarvoa alemmaksi. Selvityksen mukaan tämä selittyy ainakin osittain Suomen jo ennen EU-jäsenyyttä edeltäneiden sopimusten merkittävyydellä.

Suomen vienti on kyllä kasvanut merkittävästi moniin maihin, jotka ovat solmineet vapaakauppasopimuksia EU:n kanssa, mutta kaupan kasvua selittää tutkijoiden mukaan ennemmin yleinen, globalisaatiosta johtuva kaupan lisääntyminen kuin vapaakauppasopimukset.

– Tarkasteluajanjaksolla EU:n kanssa sopimusneuvotteluissa on maita, joihin Suomesta ei ole suuntautunut niin paljon vientiä, Kuusi lisää.

Arvoketjunäkökulmasta asiaa tarkasteltuna kauppasopimusten merkitys oli suurempi kuin kahden välisessä kaupassa. Tavarakaupassa Suomessa vuoden 2004 jälkeen voimaan tulleiden vapaakauppasopimusten arvonlisävaikutus on noin 1,6 prosenttia viennin kokonaisarvonlisästä.

Onko näin mitattu vaikutus sitten iso vai pieni? Tero Kuusi muistuttaa, että se on samaa suuruusluokkaa kuin kuudesosa Suomen USA:an suuntautuvan kaupan arvonlisästä ja vastaa noin 10 000 lisätyöllistä.

– Ei vaikutusta pidä sivuuttaa. Kyllä sopimukset tuovat merkittävää arvonlisää Suomeen, Kuusi pohtii.

Toimialakohtaisessa tarkastelussa nähdään, että perinteiset Suomen suhteellisen edun vientialat ovat hyötyneet sopimuksista. Näitä usein korkean teknologian aloja ovat olleet metsäteollisuus alihankintaketjuineen, kone- ja laitevalmistus sekä erilaiset tavarakauppaa tukevat liike-elämän palvelut. Sen sijaan osassa raaka-aineista näkyi viennin vähenemistä.

Etla summaa tutkimuksen tulokset, että ne tukevat vapaakauppasopimusten käyttöä talouspolitiikan välineenä. EU:n tulisi selvityksen mukaan pyrkiä myös tukemaan WTO:n uudistusten jatkamista ja takaamaan sen toimintakyky. Näin myös kaupparauha säilyisi paremmin.

Yhteiset edut kannustavat rauhaan

”Turvallisuuspoliittiset syyt olivat mielestäni se näkökohta, joka kaikkein voimakkaimmin puhui siihen suuntaan, että meidän piti EY:öön [EU:hun] liittyä. Taloudelliset syyt olivat kuitenkin toisen luokan kysymyksiä.

Mutta tätä ei minusta saanut mennä julkisuuteen sanomaan … Perustelin tätä sillä, että jos me sanoisimme, että turvallisuuspoliittisista syistä meidän tulisi liittyä, eikä liittyminen sitten toteutuisikaan, niin mikä meidän asemamme sitten olisi? Minun arvioni mukaan se olisi heikompi.”

Näin tasavallan presidentti Mauno Koivisto pohti Suomen liittymistä Euroopan yhteisön jäseneksi vuonna 1993 (Kaksi kautta II. Historian tekijät). Suomen jäsenyydestä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa suomalaiset saivat sanoa mielipiteensä EY:hyn liittymisestä, mutta heille ei siis saanut kertoa vahvinta argumenttia, miksi jäseneksi pitäisi liittyä.

Neuvoa-antava kansanäänestys järjestettiin 16. lokakuuta 1994, ja lähes 57 prosenttia äänestäneistä kannatti liittymistä. Eduskunta noudatti kansan neuvoa ja Suomen EU-jäsenyys astui voimaan vuoden 1995 alusta.

Raunioille rakennettu unioni

Turvallisuuden parantaminen on ollut EU:n perimmäinen idea alusta alkaen, taustalla ovat olleet karut kokemukset maailmansodista. Maiden välistä taloudellista yhteistyötä lisäämällä on haluttu vahvistaa valtioiden keskinäisiä riippuvuussuhteita sekä kasvattaa yhteisiä etuja ja vähentää näin motiiveja ratkaista keskinäisiä ristiriitoja aseellisesti.

Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin vuonna 1950, mukana olivat Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Vuonna 1957 allekirjoitettiin Rooman sopimus, jolla perustettiin Euroopan talousyhteisö eli yhteismarkkinat. Maastrichtin sopimus vuonna 1993 muutti Euroopan Yhteisön Euroopan unioniksi.