Osin tämä on toki sanakikkailua – puheenparttahan tuo vain – mutta kertoo se ehkä muustakin. Olemme itse Eurooppaa ja kuuluneet Euroopan unioniin pian 30 vuotta. Yhä silti julkisessa keskustelussa EU:kin on usein kuin ulkopuolinen toimija, jossa tapahtuu asioita tai joka määrää meille jotakin. Keskustelusta huokuu voipunut ajatus, että emme me voi vaikuttaa.
Europarlamenttivaalit lähestyvät ja niissä on valta vaikuttaa ainakin äänemme verran. Kovasti ei siihen innosta julkisuudessa vilahteleva näkemys, että eurovaaleihin osallistuvat haluavat ”lähteä hengähtämään” kovasta kotimaan päivänpolitiikasta. Kovaa asiaa on luvassa tulevalla eurovaalikaudellakin, kauppapolitiikassa esimerkiksi valtava valtiontukikysymys. Tuet vaikuttavat yritysten, valtioiden ja koko unionin kilpailukykyyn.
Ei ihme, että vaikuttamistyötä korostaa myös Suomen hallitus, EU-vaikuttamista on tehtävä yhä aiemmin ja aktiivisemmin. Samanaikaisesti EU-viroista poistuu hätkähdyttävä määrä suomalaisia, vuodessa keskimäärin 29 ja tilalle rekrytoidaan vain 3,5 suomalaista virkahenkilöä. Tulevina vuosina asioita valmistelemassa on siis entistä vähemmän suomalaisia.
Vaikuttaakohan tähänkin innon laantumiseen jonkinlainen etäisyyden kokemus? Muuallakin EU:ssa lisääntyvä sisäänpäin käpertyminen, minkä takia myös EU-työkokemuksen arvostuskin ehkä mietityttää? Miten saisimme osallisuuden kokemusta EU:ssa ja tunteen siitä, että EU olemme me?
Niin että joskus myös ”lähdetään Eurooppaan” kuuluisikin ”jäädään ihan tähän koto-Eurooppaan vaan”.