15.6.2020 Kauppapolitiikka

Maailma muuttui – muuttuuko maailma?

Koronan ensimmäinen aalto antoi maailmalle suunnan, josta muutama kuukausi sitten ei ollut aavistustakaan. Onko jo nyt mahdollista nähdä, palaako elämä koronaviruksen jälkeen totutulle uomalleen vai olemmeko uuden edessä?

Sami Laakso iStock

Pandemian leviämisen estotoimien onnistumisesta ei voi vielä sanoa mitään varmaa, eikä myöskään talousvaikutuksista tiedetä sen tarkemmin, paitsi että ne kolhivat kovalla kädellä lähestulkoon kaikkia maailman maita, niiden yrityksiä ja kansalaisia. Aiheuttavatko nopeat tapahtumat pysyvämpiä muutoksia?

Tulevaisuudesta on luontevaa kysyä tulevaisuuden tutkijalta, Turun yliopistossa alan professuuria pitää Markku Wilenius. Hän huomauttaa aluksi, että vaikka koronakriisiä on sanottu mustaksi joutse­neksi – täysin ennakoimattomaksi tapahtumaksi – se ei pidä paikkaansa.

– On ollut paljon merkkejä ja asiantuntijapiireissä on puhuttu, että tällainen tilanne tulee jossain vaiheessa. Kysymys on aina siitä, kuuluuko varoittava ääni riittävästi oikeaan aikaan, jotta siitä otettaisiin opiksi, tällä hetkellä Dubai Future Foundationissa työskentelevä Wilenius sanoo.

Nyt varautumista ei ole ollut. Seurauksena on niin iso talousshokki, että se lyö laudalta jopa 1930-luvun laman ja vuoden 2008 finanssikriisin.

– Tämän kokoluokan shokki muuttaa näkökulmaa siihen, miten meidän pitää varautua tulevaisuuteen. Voisi sanoa, että minunkaltaisille riittää töitä, tulevaisuudentutkija naurahtaa.

Lyhytaikaista näkemystä

Miten tähän tilanteeseen on tultu, että virus halvaannuttaa lähes koko maailman? Markku Wilenius sanoo, että tähän asti globaalijärjestelmässä vuorovaikutusten määrä on kasvanut jatkuvasti. Esimerkiksi toimitusketjuista on tehty mahdollisimman virtaviivaisia ja kitka on minimoitu. Se on tehnyt maailmasta häiriöherkän ja nyt se kostautuu. 

– Kapitalismi kvartaaleineen on tuottanut intensiivisesti lyhytaikaista näkemystä. Yritykset ja organisaatiot maksimoivat tuloksen lyhyellä aika­välillä. Samalla karsitaan sellainen, joka voisi tuottaa pitkän aikavälin näkemystä. Tämä heijastuu myös politiikassa, josta on tullut opportunistisempaa, itsekkäämpää ja lyhyemmällä tähtäimellä toimivaa. Osittain sen johdosta monet kansainväliset instituutiot, kuten Maailman kauppajärjestö, ovat olleet vaikeuksissa.

Wileniuksen mukaan globalisaatiokehityksessä on fundamentaalisia rakenteellisia ongelmia. Hän lainaa lempiekonomistinsa, kansantaloustieteen professori Joseph Stiglitzin ajatusta, jonka mukaan verotusjärjestelmä on alkanut suosia tulotasoltaan ylimpiin kuuluvia. Tätä on perusteltu sillä, että he ruokkivat kasvua esimerkiksi investoimalla talouteen. 

– Stiglitz ja monet muut ovat osoittaneet, että tämä ei enää pidä paikkaansa. Kun aikaisemmin kapitalismissa voitot laitettiin poikimaan lisää koko systeemiin, tällä hetkellä ne poikivat lisää lähinnä osakkeenomistajille. Se on haavoittanut investointi­järjestelmän, ja samalla halvaannuttanut julkisen järjestelmän, koska sieltä lähtee rahaa pois.

Stiglitzistä kuten muidenkin ekonomistien näkemyksistä on tietysti monia mielipiteitä. Muun muassa Björn Wahlroos on kritisoinut Stiglitzin sortuvan liioitteluun ja huomauttanut, että valtaosa globalisaation hyödyistä on pienen eliitin sijaan kasautunut pääosin muille, mistä todistavat sadat miljoonat köyhyydestä nousseet ihmiset. (Ylen Ykkös­aamu, 25.1.2020)

Resurssien tuhlausta

Markku Wileniuksen mukaan muutos pitäisi tulla myös siihen, että tällä hetkellä resursseja tuhlataan tolkuttomasti. Maailma on kehittynyt, mutta toimintamallit ja tavat, joilla asioita hallitaan, ovat edelleenkin varsin alkeellisella tasolla. Usein kauhotaan kaivinkoneella, kun istutuslapio olisi sopivampi.

Wilenius ottaa esimerkin terveydenhuoltojärjestelmästä, jossa hänen mukaansa olemme menneet lääketeollisuuden ja rahan tekemisen ehdoilla. Älykkäiden järjestelmien avulla terveydenhuolto­järjestelmä voisi toimia enemmän ennaltaehkäisyperiaatteella, ja diagnostiikkaa paremmin hyödyntämällä lääkkeet olisivat paremmin kohdistettuja.

Hän näkee yleisemminkin teollisen toimintamallin vallitsevan edelleen.

– Tuotetaan bulkkia ja nopeasti. Mutta se ei sovi enää tähän meidän maailmaan, jossa pitäisi tuottaa täsmällisesti, nopeasti ja tehokkaasti. Uusi teknologia antaisi tähän mahdollisuuden. Kutsu on vahva, että tehdään älykkäämpiä järjestelmiä ja käytetään hyödyksi dataa, osaamista ja teknologiaa, jota meillä jo on. Se mahdollistaisi tavattomasti resurssitehokkaamman järjestelmän.

Osaoptimoinnin kallis lasku

Wileniuksen mukaan nyt jylläävä pandemia ja myös kiihtyvä ilmastonmuutos korostavat pelisääntöjen tarvetta, joilla luontosuhdetta hoidettaisiin. Hän peräänkuuluttaa kansainväliseen järjestelmään instrumentteja, joilla voitaisiin estää esimerkiksi Kiinan villieläinmarkkinat, joiden epäillään olevan koronakriisin alkulähde.

– Tämä asettaa kysymyksen, onko YK nykyisessä muodossa riittävän operatiivinen toimielin toimimaan tällaisissa tilanteissa vai tarvittaisiinko kokonaan uusi organisaatio tai pitäisikö YK remontoida sellaiseksi, että sillä olisi enemmän toimivaltaa kansallisvaltioiden ylitse? Perusongelma täytyy saada kansainvälisellä tasolla ratkaistua jollakin tavalla.

Mutta toimitaanko reaalimaailmassa aina niin kuin kokonaisedun kannalta olisi järkevintä? Olisivatko esimerkiksi suurvallat valmiita antamaan omaa kontrollivaltaansa selvästi nykyistä enemmän jollekin kansainväliselle organisaatiolle? Tai voisiko vertailukohtaa tarkentaa lähemmäksikin, esimerkiksi EU:n vastustamista löytyy ihan omastakin takaa.

– Tämä ei ole yksinkertaisesti ratkaistavissa, Wilenius myöntää.

– Luulen kuitenkin, että jos vaikutusvaltainen ryhmä pystyy arvioimaan nykykäytännön todelliset sekä taloudelliset että henkiset kustannukset, sen olisi pakko johtaa siihen, että emme voisi antaa asioiden jatkua tällä tavalla.

Onko mahdollista, että koronakriisi havahduttaa meitä yhteisvastuuseen ilmastonmuutoksen torjumisessa?

– Uskon, että se kasvattaa tietoisuutta siitä mitä meidän pitää tehdä. Meidän ei pidä päästää näin pitkälle asiaa, jonka me olemme itse hoitaneet huonosti.

Riittääkö rohkeus järkipäätöksiin?

Wilenius korostaa, että tulevaisuudentutkija haluaa nähdä asiat systeemitasolla. Kun järjestelmä on monimutkainen, sen kontrollijärjestelmän täytyy vastata sen monimutkaisuuden määrään. Nyt kansain­väliset sopimusjärjestelmät eivät ole olleet riittäviä.

– Siksi ei ole toimivaa, jos aidosti kansainvälisessä systeemissä on kansallinen valvontajärjestelmä. Tarvitaan kansainvälinen järjestelmä, joka katsoo yli kansallisten intressien. Muuta vaihtoehtoa ei ole, että pystyisimme kokonaisuutena ennakoimaan ja reagoimaan nopeasti.

Ettei kuitenkin tässäkin pätisi EU:n komission entisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin viisaus: kaikki tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tiedä, miten tulla sen jälkeen uudelleen valituksi. 

– Kyllä kyse on myös siitä, paljonko on vastustavia voimia, jotka estävät systeemin muuttamisen. Mutta muutos ei onnistu, ennen kuin me teemme vanhalle järjestelmälle jotain, jotta saisimme uuden järjestelmän luotua, Wilenius sanoo ja näkee kasvavan yhteisvastuullisuuden elkeitä esimerkiksi EU:n sopimissa elvytyspaketeissa. 

Kenen pitää varautua?

Pandemia seurannaisvaikutuksineen korostaa kansainvälisen yhteisvastuullisuuden merkitystä. Toisaalta jotkut argumentit vetävät toiseen suuntaan. Nyt pitkät ja pitkälle erikoistuneet maapallon eri kolkkiin ylettyvät tuotannon arvoketjut ovat osoittautuneet haavoittuviksi. Samalla äänenpainot, joissa korostetaan huoltovarmuutta ja jonkinasteista omavaraisuutta, ovat voimistuneet.

Wileniuksen mielestä talouden isoa kuvaa on ajateltu puhtaasti kansainvälisenä työnjaon kysymyksenä, ja sen mukaisesti tuotantoa on siirtynyt eri alueille.

– Kansallisvaltioiden pitää olla sillä tavalla itsekeskeisiä, että tietty huoltovarmuus on olemassa ja että kriittiset toiminnot toimivat melkein missä tilanteessa vaan. On pidettävä kotipesä kunnossa, mutta lisäksi vahvistettava kansainvälistä järjestelmää.

Wilenius pitää tärkeänä, että tilanteita simuloidaan ja ennakoidaan kansallisesti. Sen avulla voidaan paljastaa tuotantoketjuihin ja -tapoihin liittyviä riskejä. 

Meilläkin on korostettu huoltovarmuuden kannalta esimerkiksi suomalaisen elintarviketuotannon merkitystä. Kun pandemia sulki rajat, kotimainen maataloustuotanto oli suurissa vaikeuksissa, kun töihin ei saatu ammattitaitoista työvoimaa ulkomailta. Keskinäisriippuvuus olikin hieman eri kohdassa, kuin ensikatsomisella näytti. Laajemminkin kotimaisessa tuotannossa tarvitaan lähes poikkeuksetta ulkomaisia tuotantopanoksia.

Poikkeustilanteisiin varautumisesta voi asettaa vaihtoehtoisia jatkokysymyksiä. Onko yrityksillä varaa rakentaa tuotantoketjuja niin, ettei niissä ole varauduttu poikkeustilanteisiin? Toisaalta onko yrityksillä varaa rakentaa tuotantoketjuja jollain muulla tavalla, kuin optimoimalla kustannustehokkuus ja näin varmistaa normaalioloissa omien tuotteidensa menestys kilpailluilla markkinoilla, joilla tuotteen hinta on usein ratkaiseva?

Markku Wilenius uskoo, että jatkossa katsotaan tarkemmin, mitkä ovat sellaiset kriittiset hyödykkeet, joiden pitää olla jollain tavalla julkisessa kontrollissa.

– Yrityksiltä ei voida edellyttää, että ne ovat ensisijassa vastuussa yleisestä intressistä. Tämä on julkisen sektorin rooli. Valtioiden ja julkisten toimijoiden tehtävä on jatkossa yhä enemmän määrittää, mikä on yhteinen hyvä ja miten sitä toteutetaan politiikalla.

1990-luvun lama

Idänkaupan romahdus, yritysjärjestelyt, Nokian nousu

Yksi lamaa syventävistä syistä oli idänkaupan romahtaminen. Helsingin yliopiston tutkija­tohtori Ilkka Kärrylä muistuttaa, että se muutti viennin rakennetta merkittävästi, kun Neuvostoliittoon oli viety tavaraa, joka ei olisi mennyt kaupaksi länsimarkkinoilla. 

– Ne yritykset, jotka olivat keskittyneet itävientiin, menivät joko konkurssiin tai joutuivat muuttamaan tuotantoaan sellaiseksi, että se kävi kaupaksi muilla markkinoilla.

Yrityskenttä koki muitakin muutoksia. Esimerkiksi konepajateollisuudessa tehtiin isoja yritysjärjestelyjä, ja jo 1980-luvulla alkanut valtionyhtiöiden yksityistäminen jatkui. Rakennemuutos koski myös metsäteollisuutta, johon yritysjärjestelyjen jälkeen jäi kolme kansainvälisen kokoluokan toimijaa.

Nousu alkoi, kun vienti sai apua markan ulkoisen arvon merkittävästä devalvoitumisesta. Tutkimus- ja kehitystoimintaan panostettiin, ja osaltaan sekin vaikutti Nokian menestystarinaan. Yhtiön kasvu maailman kärkeen oli iso tekijä monien talouden lukujen kääntymisessä positiivisiksi.

– Seurasi poikkeuksellinen ajanjakso Suomen taloushistoriassa, kun vaihto­taseessa iso ylijäämä jatkui 2000-luvun alkuvuosiin”, Kärrylä sanoo.

Vuoden 2008 finanssikriisi

Keskuspankkien toiminta ohjasi panostuksia

Iso äkillinen maailmalta tullut kysyntäshokki osui erityisesti investointihyödykkeitä vientiin valmistavaan teollisuuteen sekä metsä­teollisuuteen. 

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Ilkka Kärrylä sanoo, että useimmat suomalais­yritykset selvisivät lyhytaikaisesta shokista, mutta metsäteollisuuteen osunut isku oli kova. Se joutui läpikäymään merkittävän rakenneuudistuksen. Samaan aikaan Nokian alamäki syvensi ja pitkitti lamaa, vaikka se ei suoraan johtunutkaan finanssikriisistä. 

Iso muutos oli keskuspankkien voimakas elvyttäminen ja korkojen pitäminen lähes nollassa. Yritykset ryhtyivät parantamaan taseitaan ja pankkien vakavaraisuusvaatimukset tiukkenivat. 

– Vaikea sanoa, johtuiko yritysten taseiden parantaminen finanssikriisistä vai siitä, ettei nähty mielekkäitä investointikohteita. Keskuspankkien toiminta muutti merkittävästi sitä, millaiset investoinnit ovat kannattavia. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi sijoittaminen arvopapereihin ja olemassa oleviin kiinteistöihin. Sen sijaan tuotannollisiin investointeihin ei ole etenkään länsimaissa haluttu panostaa niin paljoa. Tämä on näkynyt heikompana tuottavuuskehityksenä, Ilkka Kärrylä sanoo.

Euroalueeseen kuuluminen rajoitti Suomen oman talouspolitiikan keinoja poistamalla devalvaatiomahdollisuuden. Kärrylä pitää sitä yhtenä suurimmista syistä, miksi Suomella meni kriisin jälkeen niin paljon heikommin kuin muilla Pohjoismailla. Toinen vaikuttava tekijä oli Suomen elinkeinorakenne, kun teollisuuden merkitys oli suurempi. Kriisissä menetettiin paljon teollisuuden työpaikkoja, eikä palvelualojen kasvu ole sitä täysin paikannut.