Space: the final frontier. Onkohan teissä lukijoissa muitakin kulttitieteissarja Star Trek -faneja?

Yllä oleva jokaisen jakson aloittanut lausahdus nousi mieleeni editoidessani tämänkertaista Markkinat-juttuamme avaruudesta. Mietin, miten paljon olemme teknologiassa edistyneet. Jotkut alkuperäisen 1960-luvulla tehdyn scifi-sarjan vempeleiden vastineet ovat jo meillä kaikilla arkikäytössä. Ja tosiaan, myös liiketoiminta laajenee yhä nopeammin avaruuteen, siellä on paljon suomalaisosaamisellekin kysyntää.

Toki täällä Telluksellakin meille riittää ihmettelemistä. Vaikkapa nyt maapallomme kahden suurvallan valtakamppailu, jota käydään paljolti kansainvälisen kaupan alalla ja keinoin. Ihmettelemään ei kannata jäädä, sillä kilvoittelu vaikuttaa myös suomalaisyrityksiin, ja siihen on aika varautua viimeistään nyt. Lisää aiheesta voit lukea Kovaa kauppapolitiikkaa -jutustamme.

Kamppailua maailmanvallasta käydään myös yhä rajallisemmiksi käyvillä hyödykkeillä. Jos aiemmin valtaa oli sillä, jolla oli eniten ”mustaa kultaa”, on aarteita nykyisin useampiakin. Suomella löytyy oma valttikorttinsa näiden nousevien niukkuusresurssien pakasta, nimittäin koboltti, jota tarvitaan esimerkiksi sähköautojen akuissa. Ja meiltähän löytyy osaamista vaikka ison akkuklusterin syntyyn, kuten tämänkertaisesta Teema-jutustamme voit lukea.

Yhdistelmä huimaa vauhtia kehittyvästä teknologiasta ja maailman resurssien niukkuudesta kieltämättä nostaa hieman kylmääviäkin ajatuksia. Toivottavasti ymmärrämme suunnata teknologian ja innovaatiot pallomme pelastamiseen, esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ja ehkä jokin päivä täältä todellakin lähdetään etsimään uusia sivilisaatioita, kuten tieteissarjassa jo 60-luvulla tehtiin. 

Lotta Nuotio

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Trade Shark</span></span>22.03.2021

Luetuimmat