Muuttuvia suuntia
Suomen ja Venäjän kanssakäymisessä tapahtuneen vallankumouksen tiedämme, mutta Venäjä on muuttunut myös globaalissa kontekstissa.
Venäjä on muuttunut ulkomaankaupan suhteellisella koolla mitattuna yhtä avoimeksi taloudeksi kuin suuret EU-maat. Tähän osasyynä on yleisesti tunnettu riippuvuus nopeasti kallistuneiden kaasun ja öljyn viennistä. Niiden osuus viennistä on kaksi kolmasosaa ja valtion tuloistakin puolet.
Vähemmän tuttua on se, miten talouden rakenteet ovat muuttuneet. Venäjästä on viime vuosina tullut palvelutalous, jossa kauppa työllistää yhtä paljon ihmisiä kuin valmistava teollisuus. Palvelusektorin osuus BKT:sta on reilusti yli puolet. Moderneissa venäjän kielen oppikirjoissa isä ei enää ole sorvari tai hitsari.
En epäile hetkeäkään, etteivätkö Venäjän pankki-, vähittäiskauppa- ja telekommunikaatiosektori kehittyisi jatkossakin. Valmistava teollisuus ja sen kilpailukyky sen sijaan ovat talouden suuri haaste. Syitä on monia.
Ammatillisen koulutuksen arvostus on heikkoa; jokainen kynnelle kykenevä pääsee korkeakouluun. Koulutuksen akateemisesta orientaatiosta on hyötyä ohjelmistotuotteiden valmistuksessa ja viennissä, mutta yritykset eivät kuitenkaan panosta tutkimukseen tai tuotekehitykseen. Valtio rahoittaa lähinnä puolustusteollisuuden tutkimusta, mutta siitä ei ole apua uusien autojen tai muiden kulutustavaroiden laadun parantamisessa.
Esimerkiksi venäläisten henkilöautojen osuus markkinoiden ruplilla mitatusta myynnistä on laskenut alle kymmenen prosentin. Loput ovat ulkomaisten yhtiöiden joko Venäjällä kokoamia tai ulkoa tuomia autoja.
Kun vielä Ladankin enemmistöomistuksen myynnistä ulkomaille neuvotellaan, Venäjän autoteollisuus alkaa muistuttaa Britannian autoteollisuutta. Siihenkään ei kuulu yhtään kotimaisessa omistuksessa olevaa kokoonpanotehdasta. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt autoteollisuuden kasvua ja kehitystä. Uskon, että näin käy myös Venäjällä.
Harva autonvalmistaja haluaa jäädä sivuun liki kolmen miljoonan auton markkinoilta. Tämän varmistaa myös muutama viikko sitten voimaan astunut Venäjän WTO-jäsenyys, joka mahdollistaa ulkomaisille autojen kokoajille myönnettyjen tullietujen säilymisen vuosikymmenen loppuun.
Vaikka alkuvaiheessa monien ulkomaisten investoijien tavoitteena on Venäjän kotimarkkinoiden täyttäminen, menestyneistä toimijoista tulee ajan myötä myös viejiä; ensimmäiseksi ehkä tulliunionin ja IVY-alueen vapaakauppakumppaneiden markkinoille, mutta myös muualle. Meille suomalaisille tunnetuin esimerkki on Nokian renkaat, joka vie Venäjällä sijaitsevalta tehtaaltaan kymmeniin maihin.
Suomalaisille yrityksille Venäjä tarjoaa suuria mahdollisuuksia. Menestys edellyttää Venäjän investointi- ja toimintaympäristön vahvuuksien ja heikkouksien tuntemista. Tärkein kysymys Venäjälläkään ei suinkaan ole usein kuulemani ”Voiko Venäjällä toimia?” vaan yleismaailmallinen ”Miten toimimme Venäjällä kannattavasti?”. Erityisesti tämä koskee niitä, joiden liiketoiminta vaatii investointeja itärajan toiselle puolelle. Viejälle riittää maksukykyisen ja -haluisen asiakkaan löytäminen. Mutta ei sekään ilman aktiivista myyntityötä onnistu.