Pakko myöntää, että tämänkertaisen lehden hieno punainen lanka oli osittain sattuma. Tahoillaan moni kirjoittaja ja haastateltava päätyi korostamaan samaa asiaa: maailman monimutkaisuutta. Sille on kärjistävässä ja asioita liikaakin yksinkertaistavassa nykyilmapiirissä selvästi kysyntää. 

Yksinkertaistamisen ja monimutkaisuuden suhde näkyy Teema-jutussamme brexitin jälkeisestä elämästä EU:ssa. EU-eroon päädyttiin paljolti räikeidenkin yksinkertaistamisten takia. Nyt onkin koottavana tosielämän monimutkainen palapeli sekä uudessa kauppasuhteessa Britannian kanssa että siinä, miten EU uudessa tilanteessa järjestäytyy. 

Palapelistä kirjoittaa myös alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti, joka toivottaa paluun peruspeliin tervetulleeksi. Sitähän kansainvälinen yhteistyö on, välillä melkein mahdottomalta tuntuvaa asioiden yhteensovittamista. Kärsivällisyyttä ja yhteistyötä tarvitaan repivän tempoilun sijaan.

Kärjistäminen ja yksinkertaistaminen vaivaavat myös vaatimuksia, joita esitetään EU:n ja Mercosur-maiden kauppasopimukselle. Kovaa kauppapolitiikkaa -palstalla kerrotaan lisää siitä, miksi sopimuksella kiristäminen tuskin auttaisi ympäristönsuojeluakaan. Pikemminkin päinvastoin. 

Monimutkainen kokonaisuus on myös Afrikka. Sitäkin saatetaan yhä kaukaa katsoa yksinkertaisena monoliittina, vaikka kyse on ennemminkin mosaiikista, kuten komissaari Jutta Urpilainen kuvaa Lähikuvassa-haastattelussa. 

Mosaiikin tai palapelin monimutkaisuuden taakse ei silti saa piiloutua.
Popularistiseen yksinkertaistamiseen parasta lääkettä on selittää asiat todenmukaisesti ja luettavalla tavalla, jolla ne tulevat ymmärretyiksi. Sitä mekin Kauppa­politiikka-lehdessä yritämme. 

Mutta onnistummeko? Sitäkin voit kommentoida lukijakyselyssämme. Lyhyt kysely löytyy verkkosivuiltamme. Siihen on mahdollista jättää myös palautetta ja toiveita käsiteltävistä aiheista sekä kommentoida Kauppapolitiikan somekanavia.

Kiitos vielä kuluneesta vuodesta ja parempaa uutta vuotta 2021 meille kaikille! 

Lotta Nuotio
päätoimittaja
@nuotiolotta

Lotta Nuotio

Jari Härkönen

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Lotta Nuotio</span></span>04.12.2023

Luetuimmat