Herrat von Schiller ja van Beethoven räväyttivät pari sataa vuotta sitten. Toinen runoili Oodin ilolle ja toisen mahtipontinen sävellys tekstiin kanonisoitui Euroopan hymniksi. Kaksikon idealistinen visio Euroopan yhtenäisyydestä ja veljeydestä on kantanut vuodesta 1951. Tätä tosin edelsi pari maailmansotaa ja muutama pienempi kahina. Euroopassa myllerrystä on riittänyt viime vuosituhannen loppupuolellakin, mutta oodin idea on sinnitellyt hengissä. Veljeyteen tuli kylläkin kupru, kun Britannia sai tarpeekseen unionin lumovoimasta.
Keskustelua EU:n tulevaisuudesta on käyty ajan sivu ja Britannian ero sai jotkut pohtimaan dominoteoriaakin. Intoilijoiden kannattaa katsoa, millaisia epävarmuuksia Britannian talouteen on kasautumassa brexitin jälkeen.
Pelkälle oodin idealismille ei Eurooppaa kuitenkaan rakennettu. Kauppapolitiikka yhdessä sisämarkkinoiden kanssa on ollut Euroopan kasvun ja kehityksen moottori. Kylmät faktat puhuvat avoimuuden ja vuorovaikutuksen puolesta. EU:n bkt:sta 35 prosenttia tulee kaupasta, 35 miljoonaa työpaikkaa kytkeytyy vientiin ja 16 miljoonaa työpaikkaa ulkomaisiin investointeihin.
EU:sta on kehittynyt kauppapolitiikan valtatekijä. Näinä epävarmoina aikoina tämän soisi jatkuvan: monenkeskinen kauppajärjestelmä on vaikeuksissa, protektionistiset paineet eivät ole kadonneet ja vahvaa kauppapolitiikkaa tarvitaan koronakriisin jälkeisessä elpymisessä.
EU:n kauppapolitiikan tulevaa suuntaa paalutetaan uudessa linjauksessa, jota kutsutaan ”avoimeksi strategiseksi autonomiaksi”.
Tämä tarkoittaa perinteistä avointa talouslinjaa ja yhteistyöhakuista kauppapolitiikkaa, mutta samalla kykyä vastata epäreiluihin kauppakäytäntöihin. Myös EU:n resilienssiä vahvistetaan tulevien kriisien varalta. Strategiasta löytyy ”jokaiselle jotakin”; vähän kuin Helismaan, Rautavaaran ja Pakarisen ohjelmistosta jälleenrakennusvuosina. Tosin nyt on ”harmiton hupailu” kaukana.
Uudessa strategiassa lujitetaan kaupan ja kestävän kehityksen välistä yhteyttä. EU antaa vahvan viestin, että kauppapolitiikalla voidaan edistää myös kestävän kehityksen tavoitteita ja EU:n arvoja. Kauppapolitiikasta ei kuitenkaan saa tulla lyömäasetta muiden politiikkasektorien tavoitteiden edistämisessä. Amazonin metsäpalot tuskin sammuvat sillä, että EU kieltäytyy allekirjoittamasta Mercosur-sopimusta. Tällaisessa pelissä sopimussaunan lämpötilan nosto voi johtaa koko rakennuksen kärähtämiseen.
EU:n uskottavuus kauppapolitiikassa tulee myös siitä, että kauppasopimukset saadaan maaliin. Suomelle ja Euroopalle tämä merkitsee kasvua ja työpaikkoja, joita erityisesti nyt tarvitaan. EU:n tulee jatkaa kaupan ja kestävän kehityksen rakentamista myönteisessä vuorovaikutuksessa, eikä ryhtyä kauppapoliisiksi, joka kiertää maailmalla uhkailemassa ja kovistelemassa ”pahiksia”. Tässä voisi olla kupletin juoni, Oodi strategiselle autonomialle.
Kirjoittaja on kauppapolitiikan sisäpiiriläinen, joka kirjoittaa näkemyksistään nimimerkin takaa.