Jörn Donner lienee monelle nuoremman sukupolven edustajalle tuntematon suuruus diplomatian alalla. Kulttuuri-ikoni ehti monipolvisen uransa aikana toimia pari vuotta Suomen pääkonsulina Los Angelesissa 1900-luvun lopulla.

Visiitti ulkoministeriön virkamiehenä oli lyhyt mutta räväkkä. Donner jätti tehtävänsä kohun saattelemana tultuaan valituksi Euroopan parlamenttiin. Hän esitti julkisuudessa hyvinkin kriittisiä arvioita UM:n toiminnasta, ja lehdet herkuttelivat otsikoilla: ”Lähetystöt on lakkautettava!” ”Pääkonsuli kusiaispesässä”. 

Donner halusi korvata lähetystöt Suomi-keskuksilla, jotka keskittyisivät palvelemaan suomalaisia yrityksiä ja kulttuuria. Hän tuskaili, ettei vaatimattomilla toimintamenoilla saa juurikaan aikaiseksi, homma on lähinnä olemista, ei tekemistä. Silloisen UM:n lehdistö- ja kulttuuriosaston Suomi-brosyyrejä Donner kieltäytyi jakamasta, ne kun olivat niin kamalia. 

Pääkonsuli luonnehti Suomen koko kansainvälistä kulttuuritoimintaa epäpäteväksi. Alennustila tiivistyi siihen, että Helsingissä tiedettiin aina parhaiten, mitä Suomesta pitää ulkomailla esittää. Koko lehdistöosasto olisi joutanut mennä ja tilalle olisi voinut perustaa Suomi-instituutin, jossa olisi ammattitaitoisia mediaihmisiä. Donnerin mukaan ainoa reaktio, jonka hän ministeriöstä esityksilleen sai, oli osaston päällikön raivari. 

Donnerin kuvaelmat konsulielämän sietämättömästä keveydestä olivat osin väärinymmärrystäkin. Hänen kuvatessaan päivärutiinejaan toimittaja käsitti (tahallaan?) siinä olevan pääkonsulin työpäivä eli kokonaista kaksi tuntia. Ei ihme, että aaltoja nousi ja UM:ssä keljutti. 

Toisaalta Donnerin ajattelussa oli myös idean poikasta. Hän painotti vienninedistämisessä markkinointitaitoja ja verkostojen luomista. Hyvä tuote ei myy itse itseään. Donner katsoi, ettei suomalaisuus sinänsä tuo mitään lisäarvoa. Ikean Amerikan-valloitus ei perustunut ruotsalaisuuteen, vaan hyvään ja myyvään konseptiin. 

Suomen vienninedistäminen on läpikäynyt moninaisen kehityksen kaaren sitten Donnerin konsulipäivien ja jo lähtien vuodesta 1919, kun Suomen Vientiyhdistys perustettiin turkulaisen kenkäliikkeen takahuoneessa. Itsenäisyyden aamunkoiton vientijohtajat näkivät tarvetta yhteistoimintaan. Parikymmentä vuotta sitten Taxellin työryhmä pohti vientiponnistelujen tehostamista ja tutustui myös Enterprise Ire­landiin, jossa saman katon alle oli keskitetty kaikki vienninedistämisorganisaatiot. 

Sen ajan päättäjät eivät lämmenneet Irlan­nin-­mallille. Eräs yritysjohtaja luonnehti ajatusta keskusorganisaatiosta kauhuskenaarioksi. Joka tapauksessa vientiorganisaatioiden yhteistoiminnan merkitys tiedostettiin vahvasti jo tuolloin. Taxellin työryhmä totesi, että ”pidemmällä aikajänteellä olisi harkittava pidemmälle vietyä integraatiota”. 

Tätä integraation aikaa nykyisin Suomen vienninedistämisessä vahvasti eletään. Jos jostakin syystä päätettäisiin edelleen trimmata nykyistä vientisysteemiä, ei tarvitse mennä Irlantiin saakka. Selkeäksi ulkoministeriönsä pääprioriteetiksi vienninedistämisen nostanut Tanska on paljon lähempänä.

Loppujen lopuksi Donnerin konsulipäivinään – tyylilleen uskollisella tavalla – esiin tuomat teemat tuntuvat olevan ajankohtaisia edelleen. Sen kertoo Suomen yrittäjien pk-yritysbarometrikin, jonka mukaan tärkein kansainvälistymisen kehittämistarpeemme on: myynti ja markkinointi. 


Kirjoittaja on kauppapolitiikan sisäpiiriläinen, joka kirjoittaa näkemyksistään nimimerkin takaa.

Trade Shark

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Trade Shark</span></span>06.06.2022

Luetuimmat