Vuosi oli 1979, Pelle Miljoona vaati vallankumousta kulttuuriin, koska kulttuuri palveli taantumusta. Vuosikymmen taaksepäin kulttuuri otti kantaa taantumusta vastaan. Kulttuuri on aina herättänyt intohimoja.
Halton myy ilmaa – ja samalla hyvinvointia, terveellisyyttä ja turvallisuutta. Yrityksen sisäilmaratkaisuille voi olla tulevaisuudessa käyttöä myös Australian vihreän vedyn tuotantolaitoksilla.
Jörn Donner lienee monelle nuoremman sukupolven edustajalle tuntematon suuruus diplomatian alalla. Kulttuuri-ikoni ehti monipolvisen uransa aikana toimia pari vuotta Suomen pääkonsulina Los Angelesissa 1900-luvun lopulla.
Suomi on ollut digitaalisen kanssakäymisen etulinjassa, mutta fyysistä matkustamista odotetaan ja myös tarvitaan, katsoo Team Finland -vienninedistämisvierailuja valtionhallinnossa koordinoiva Sanna Selin ulkoministeriöstä.
Ulkoministeriöön on perustettu kauppapoliittinen neuvotteluryhmä, jonka tavoitteena on turvata ulkomaankaupan tulevaisuutta kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin johdolla.
Alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti korostaa, kuinka Suomea ja Suomen näkemyksiä täytyy pitää vahvasti esillä, kun globaaleilla markkinoilla protektionismi nostaa päätään ja kauppasodista on tullut totta.