Pakko avaa mahdollisuuksia
Itärajan seutu on itselleni jo lapsuudesta tuttua. Ei kovin kaukana Vaalimaan ylityspaikasta sijaitsee suvun vanha tila ja rajan taakse ovat aikoinaan jääneet kotiseudut osalta sukuani.
Kesällä siellä lomaillessa oli riipaisevaa nähdä, miten koronarajoitusten loputtua paikalliset yrittäjät iloitsivat rajan ylittävien asiakkaiden paluusta, vaikka se oli myös naapurin hyökkäyssodan vuoksi ristiriitaista. Eipä kestänyt kauaa, kun kulkua taas rajoitettiin. Turismi ja ostosmatkat eivät voi jatkua, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jututimme rajakuntien yrityksiä myös tämän numeron Teema-kokonaisuutta varten. Venäjän suunnan sulkeutuminen on jättänyt ison aukon, järkytyksen ja haikeuttakin. Osa kertoi toisaalta tiedostaneensa Venäjän-kaupan riskit jo pitkään ja tosiasiat on otettu tyynen realistisesti vastaan.
Haastateltavista huokuu periksi antamattomuus ja kunnia. Tietenkin pakotteita noudatetaan. Kyseessä on yhteinen asia ja yhteinen rintama niiden puolesta, jotka puolustussotaa käyvät. Pakotteiden tuoma haitta on vain kirpaisu verrattuna siihen, mitä ukrainalaiset joutuvat kestämään.
Kun ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Tai sitten se on avattava tarmokkaalla työllä, pakostakin. Mahdollisuudet eivät onneksi maailmasta lopu.
Niistä on esimerkkinä Turkki, jossa on herätty rytinällä ympäristöasioihin ja osaamista kaivataan kiivaasti. Mahdollisuuksia riittää suomalaisten innovaatioiden ja turkkilaisen suurtuotannon yhdistämällä, totesivat taannoiselle Team Finland -vierailulle osallistuneet. Hankaluudet Nato-prosessissa eivät näkyneet vaan vastaanotto oli lämpimän innostunutta.
Silti ei voi sulkea silmiään siltä, että ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikka kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa. Puheenvuorossa Antti Niemelä kirjoittaa, kuinka taloudellista turvallisuutta ei ole ilman vankkaa yksityissektoria, jolla on moraalinen ja yhteiskunnallinen pelisilmä kunnossa.
Itärajalle tekemämme juttumatkan perusteella Suomessa ei ole tästä huolta.
