Siirry sisältöön
Haku
6.12.2022 Turvallisuus

Rauhaa päälle maan

Ukrainan sota vie huomion, mutta maailmassa on käynnissä paljon muitakin konflikteja, joita emme saa unohtaa. Viime vuonna CMI:lle tuli ennätysmäiset 99 pyyntöä osallistua konfliktien selvittelyihin eri puolilla maailmaa.

Sami Laakso Jari Härkönen
Janne Taalas pitää kynttilää kädessään

”CMI on noussut kahdessakymmenessä vuodessa maailman johtavien rauhanvälittäjien joukkoon. Meitä voi pitää startupina, sillä lähdimme liikkeelle todella pienestä. Nyt meitä on yli sata, useita kymmeniä asiantuntijoitamme on konfliktialueilla eri puolilla maailmaa.

Olemme voittoa tavoittelematon rauhan konsulttitoimisto. Bisnesmallimme mukaisesti suunnittelemme kuhunkin konfliktiin liittyvän projektin ja myymme sen rahoittajalle, joka voi olla esimerkiksi valtio tai EU. Sen jälkeen joko me tai meidän alihankkijamme toteuttaa projektin. Toimimme alueilla, jotka ovat Suomelle ja Euroopalle poliittisesti ja turvallisuuden kannalta merkittäviä.

Projektiemme kohteet valitsemme sen perusteella, missä CMI voi tuottaa lisäarvoa. Perusfilosofiamme on, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Se voi kuitenkin vaatia aikaa, esimerkiksi Jemenissä ja Libyassa olemme olleet kymmenkunta vuotta.

Rauhanprosesseista on tullut huomattavan monimutkaisia. Nykyisin on usein aluksi epäselvää jopa se, keiden kanssa pitää neuvotella. Jotta hyvään lopputulokseen voitaisiin päästä, osapuolten pitää haluta rauhaa. Siksi on tärkeä löytää ihmisiä ja tahoja, jotka ovat kiinnostuneita löytämään pitkän tähtäimen ratkaisuja.

Usein CMI:n rooli on auttaa osapuolia organisoitumaan ja saavuttaa heidän luottamuksensa. Olemme esimerkiksi tukeneet naisia poliittisina toimijoina. Me pyrimme siihen, että prosessin avulla lisätään yhteiskuntien kriisinkestävyyttä ja yhteisyyttä, jotta ihmiset pystyisivät elämään ja kukoistamaan omalla alueellaan.

CMI profiloitui aluksi vahvasti perustajaansa Martti Ahtisaareen ja hänen työhönsä rauhanvälittäjänä. Henkilöillä on edelleenkin merkitystä, mutta työstä on tullut yhä enemmän joukkuepelaamista. Teemme usein yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Esimerkiksi Jemenissä YK:n, Moldovassa Etyj:n ja Ukrainassa EU:n kanssa.

Tasa-arvo, demokratia ja oikeusvaltio kuuluvat meidän arvomaailmaamme. Maailmalla CMI:tä pidetään suomalaisena ja pohjoismaalaisena. Tästä on meille etua, sillä Suomella on hyvä tarina, kuinka maa on kehittynyt kurjuudesta maailman onnellisimmaksi maaksi. Kun me tuotamme konfliktinratkaisijana lisäarvoa, se tukee myös Suomi-kuvaa.”

Kuka?
Janne Taalas, toimitusjohtaja

Mikä?
CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation

Mitä?
Rauhanvälitystä

Missä?
Lähi-itä, Pohjois-Afrikka, Saharan eteläpuoleinen Afrikka, Euraasia ja Aasia