Ruuhkaa kiertoradalla
Avaruus on ääretön, mutta sielläkin on jo paikoitellen ruuhkaa, kun satelliitteja laukaistaan maan kiertoradalle kiihtyvällä tahdilla.
Maailman ensimmäinen satelliitti – tai tekokuu, kuten niitä silloin yleisesti kutsuttiin – laukaistiin lokakuussa 1957. Neuvostoliiton kyky lähettää maata kiertävälle radalle radiosignaaleja lähettävä Sputnik-satelliitti havahdutti maailman. Muiden mukana amerikkalaiset järkyttyivät laukaisusta; he eivät olleetkaan ensimmäisinä ja ainoina valloittamassa avaruutta.
Tästä totaalisesta yllätyksestä syntyi vieläkin käytetty käsite ”Sputnik-hetki”. Sitä toistettiin myös vuosi sitten, kun kiinalainen Deepseek horjutti uskoa siihen, että amerikkalaiset ovat tekoälyn kehittäjinä ehdottomia suunnan näyttäjiä ja tahdin määrääjiä.
Yhdysvaltalaiset saivat Neuvostoliiton Sputnikin esittämästä haasteesta buustia. Oman satelliittinsa he saivat avaruuteen jo muutamaa kuukautta myöhemmin helmikuussa 1958.
Tekniikan kehityttyä avaruus ei ole enää vain suurvaltojen pelikenttää. Ensimmäinen suomalainen satelliitti oli Aalto-yliopiston opiskelijoiden kehittämä Aalto-1 vuonna 2017.
Avaruudessa toimimisesta on tullut yhä enemmän arkipäivää ja tahti kiihtyy koko ajan. Esimerkiksi SpaceX:n Starlink-verkossa on nyt noin 10 000 satelliittia, ja yhtiö on anonut Yhdysvaltain viranomaisilta lupaa lähettää avaruuteen miljoona satelliittia.
Tungos avaruuteen aiheuttaa jo ruuhkaa, mutta vain tietyt maapallon kiertoradat ovat kuormittuneita. Tilaakin on. Lähimpien satelliittien kiertoradat ovat satojen kilometrien etäisyydellä maasta, kauimmaisiin on matkaa 36 000 kilometriä.
Kaikki avaruuteen laukaistavat satelliitit pitää rekisteröidä YK:n rekisteriin, ja niiden radalta poistaminen pitää olla suunniteltu, ettei avaruusromu aiheuttaisi vaaraa muille kiertolaisille.