Suomen sata vuotta viennin vetämänä
Joulukuussa 1917 itsenäisyyden saavuttanutta Suomea kohtasi ongelma. Venäjän keisarikunnan alaisuudessa Suomen suuriruhtinaskunta oli tullut riippuvaiseksi venäläisestä viljasta.
Vallankumous idässä antoi Suomelle tilaisuuden itsenäistyä, mutta samalla keisarivallan luhistuminen ja vallankumous olivat katkaisseet viljan tuonnin Venäjältä. Vienti bolsevikkien hallitsemaan maahan tyrehtyi tyystin. Kauppasuhteiden luominen oli elintärkeää nuoren ja pienen maan selviytymiselle.
– Kansainvälinen kauppa on erityisesti pienelle maalle tärkeää – tärkeämpää kuin suurille maille, joilla on voimavaroja ja markkinoita omasta takaa. Pienet maat eivät voi toimia kaikilla aloilla, vaan niistä tulee erikoistuneita. Kääntöpuoli on, että liika erikoistuminen muutamalle alalle voi kostautua, toteaa Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö, yksi kirjan Riding the Wave: Finland in the Changing Tides of Globalisation kirjoittajista.
Itsenäisen Suomen ainoa vaihtoehto oli alusta lähtien käydä kauppaa muiden kanssa. Ensimmäisenä suhteita lähdettiin rakentamaan länteen Ruotsin, Saksan ja Britannian suuntaan. Mutta Suomi tuli markkinoille vähän myöhässä: ensimmäinen maailmansota oli romahduttanut maailmantalouden, ja globalisaation ensimmäinen aalto oli jo ohi.
Vastoin globaalia valtavirtaa
Sotien välisenä aikana ja etenkin 1930-luvun laman vuoksi valtiot suojautuivat tullimuurien taakse. Suomi onnistui kaivamaan tiensä ulos kuopasta muita nopeammin muun muassa markan devalvaation ja keskeisten metsäteollisuuden vientituotteiden hyvän kysynnän ansiosta.
Suojatoimien sijaan Suomi piti tullit verraten alhaisina – ja kaksinkertaisti sekä viennin että tuonnin vuoteen 1937 mennessä. Samalla aikavälillä maailmankauppa kokonaisuutena kasvoi vain noin 20 prosenttia.
– Kun muu maailma alkoi siirtyä protektionismiin, Suomi pysyi vapaakauppamaana. Siinä poikkesimme muista vastaavassa kehitysvaiheessa olevista maista, sanoo poliittisen historian dosentti Juhana Aunesluoma, jonka teos Vapaakaupan tiellä vuodelta 2011 tarkastelee Suomen kauppapolitiikan historiaa maailmansodista EU-jäsenyyteen.
– Ulkomaankaupan osuudella bruttokansantulosta mitattuna Suomi oli avoimempi talous kuin esimerkiksi Ruotsi, Aunesluoma huomauttaa.
Unohdettu protektionismin kausi
Sotien välinen aika nimensä mukaisesti päättyi pian toiseen maailmansotaan, jossa vastakkain olivat Suomen tärkeimmät kauppakumppanit Britannia ja Saksa. Suomi puolestaan joutui sotaan Neuvostoliittoa vastaan, ja siirtyminen sotatalouteen tarkoitti ulkomaankaupan sääntelyä. Tämä protektionistinen käänne sävytti Suomen kauppapolitiikkaa vielä pitkään sodan jälkeen.
– Se oli dramaattinen käänne. Suomi monella tapaa irtautui siltä kehityspolulta, jolla se oli ollut ennen toista maailmansotaa. Kun muut maat vapauttivat kauppaa 1950-luvulta lähtien, Suomi oli niitä jäljessä, Aunesluoma sanoo.
Maailmalla käynnistyi heti sotien jälkeen uusi globalisaation aalto, mutta Suomessa sodan alussa käyttöön otettuja säännöstelytoimia alettiin purkaa vasta 1950-luvulla. Esimerkiksi raha- ja valuuttamarkkinoiden rajoitukset olivat voimassa vielä 1980-luvulle saakka.
Sillä välin Suomen teollisuuden rakenne muuttui. Osansa oli Neuvostoliitolle maksettavilla sotakorvauksilla, jotka pakottivat investoimaan metalli- ja konepajateollisuuteen, sekä mahdollisuudella käydä Neuvostoliiton kanssa bilateraalikauppaa. Lännessä puolestaan oli kysyntää suomalaisille puolivalmisteille ja raaka-aineille, joilla oli helpompi päästä markkinoille.
Toisaalta tuonnin rajoitukset ja joidenkin tuotteiden korkeat tullit suojasivat joitain nuoria suomalaisia teollisuudenaloja. Hintaa tästä maksettiin elintasossa, sillä tuontitavara ja elintarvikkeet olivat kalliita. Protektionismin ajan arki 1950–70-luvulla näytti aika erilaiselta kuin arki nykyään.
– Sotienjälkeinen protektionismin kausi on asia, joka helposti unohtuu. Suomen katsotaan aina kannattaneen vapaakauppaa, mutta oikeastaan puolet itsenäisyytensä ajasta se ei ole ollut kovinkaan vapaakauppaorientoitunut maa, Aunesluoma sanoo.
Avoimuuden ihanne säilyi
Suomessa ei kuitenkaan tapahtunut ideologista käännettä protektionismiin, vaan siihen siirryttiin käytännön välttämättömyytenä. Taloustieteen valtavirta piti edelleen kaupan vapautta kansainvälisen järjestelmän normaalitilana ja protektionismia sen poikkeuksena. Esimerkiksi WTO:n edeltäjään, tariffeja leikanneeseen GATT-sopimukseen, Suomi liittyi jo 1950.
Tarinan opetus on, että protektionistinen järjestelmä on helppo rakentaa, mutta vaikea purkaa, Aunesluoma sanoo. Suomessa ulkomaankaupan säännöstely rakennettiin vuoden sisällä. Sen purkaminen kesti lähes vuosikymmeniä.
– Säännöstely aiheuttaa heti muutoksia reaalitaloudessa. Toiset yritykset muuttuvat kannattaviksi, toiset kannattamattomiksi. Se muuttaa taloudellisia valtasuhteita valtion sisällä. Purkaminen on vaikeaa, koska aina joku häviää ja joku toinen hyötyy, Aunesluoma sanoo.
Purkamisessa auttoi lopulta ulkoinen paine, jota aiheutti Euroopan integraatiokehitys. Vuonna 1961 Suomi teki vapaakauppasopimuksen Euroopan vapaakauppajärjestö EFTA:n kanssa, johon sen keskeisin vientimaa Britannia kuului. Idänkaupan romahtaminen 1980-luvulla ja viimeistään Neuvostoliiton hajoaminen sekä lama 1990-luvun alussa käänsivät Suomen läntisen integraation kannalle. EU-jäsenyyden myötä Suomi siirtyi unionin kauppapolitiikan piiriin.
Hyperglobalisaatiosta finanssikriisiin
1980- ja 90-lukujen hyperglobalisaation aikana Suomesta kehittyi elektroniikkateollisuuden ja etenkin tieto- ja viestintälaitteiden viejä. Pääomamarkkinoiden vapauttaminen kiihdytti investointeja ulkomailta Suomeen ja vastaavasti suomalaisten yritysten laajenemista ulkomaille. Suomi kytkeytyi globaaleihin arvoketjuihin, mikä merkitsi myös osan teollisuustuotannon siirtämistä halvempien tuotantokustannusten maihin.
Kaiken kaikkiaan Suomi on hyötynyt kytkeytymisestä maailmantalouteen ja noussut Euroopan köyhimpien maiden joukosta maailman rikkaimpien joukkoon. Avoimuus on myös altistanut sokeille, joita ovat olleet maailmansodat, 1930-luvun lama ja 1970-luvun öljykriisit. Niistä on kuitenkin selvitty, pitkälti vahvojen instituutioiden kuten koulutuksen ja vakaan demokratian ansiosta.
– Pitkään Suomen viennin erikoistuminen oli vähän liiankin tehokasta. Vielä 80-luvulle asti metsäteollisuus dominoi vientiä, vaikka toki metalli- ja konepajateollisuus lähtivät vahvasti kasvuun sotakorvausten myötä. Nykyisin tilanne on paljon tasapainoisempi, Ali-Yrkkö sanoo.
Sokeista viimeisin, vuoden 2008 finanssikriisi, on osoittautunut Suomen kannalta poikkeuksellisen vaikeaksi. Globaalin laman lisäksi samaan aikaan hiipui Venäjän-kauppa, Nokia menetti kansainvälisen asemansa ja Suomi huomasi jääneensä jälkeen talouden rakenteellisissa uudistuksissa.
Kaiken lisäksi maailmalla näyttäisi olevan meneillään jälleen uusi vapaakaupan hyytymisen vaihe. Protektionismi on taas nousussa, ja globaali kauppajärjestelmä näyttää pirstaloituvan kahdenvälisten ja alueellisten kauppajärjestelyiden verkostoksi.
– Se on Suomen kannalta riski, etenkin nyt, kun menossa on siirtymä kohti palveluiden vientiä. Kaikki rajoitukset palveluiden viennin suhteen ovat täyttä myrkkyä Suomen taloudelle, Aunesluoma sanoo.
Suomen on jälleen sopeuduttava maailmantalouden muuttuviin rakenteisiin. Pienellä avotaloudella ei ole muuta vaihtoehtoa.
Vapaakauppaa jo yli vuosisadan
Suomen itsenäistyminen Venäjän vallankumouksen yhteydessä 1917 ei tuonut suurta muutosta kauppapolitiikkaan. Vapaata ja avointa kaupankäyntiä korostavat suuntaviivat oli luotu jo keisarivallan aikana.
Suomen suuriruhtinaskunnalla oli Venäjän alaisuudessa tullipoliittinen autonomia, ja viimeistään 1800-luvun puolivälistä alkaen Suomessa noudatettiin Venäjää alhaisempia tulleja ja vapaampaa kauppapolitiikkaa. Saksa ja Britannia olivat jo tuolloin tärkeitä kauppakumppaneita, ja Suomi hyötyi alhaisista tulleista isäntämaa Venäjän suuntaan.
– Helposti unohtuu, että Suomi oli jo 1860-luvulta lähtien vapaakauppamaa, toteaa Aunesluoma.
Suomen kehitys talonpoikaisyhteiskunnasta kohti metsäteollisuusvaltiota tapahtui samalla, kun Suomi kytkeytyi maailmantalouteen. Pienenä avotaloutena Suomi saattoi erikoistua niille aloille, joilla se pärjäsi hyvin. Syrjäinen maa vailla öljyä tai muita rikkauksia keskittyi hyödyntämään metsiään.
Suomi pääsi luomaan teollisuutensa pohjan ratsastamalla ensimmäisellä globalisaation aallolla 1800-luvulta alkaen. Maailmankauppa kasvoi, ja kasvatti myös Suomen taloutta. Tuo aalto törmäsi lopulta ensimmäiseen maailmansotaan, joka romahdutti maailmantalouden ja aloitti 1900-luvun puoliväliin kestäneen antiglobalisaation vaiheen.
KOMMENTTI: Vienti elinehtona
”Perustin lifestylebrändi Balmuirin kymmenen vuotta sitten. Ehdin haaveilla omasta yrityksestä pitkään, peräti kuuden vuoden ajan, ennen kuin sain kerättyä riittävästi rohkeutta perustaa Balmuirin. Ennen perustamista rakensin yritystä yhdeksän kuukauden ajan – sitten ’lapsi’ oli valmis kohtaamaan päivänvalon.
Miten Nokia-taustainen ekonomi tulee perustaneeksi tällaisen brändin? Valmistuin aikanaan ekonomiksi kansainvälisen kaupan painotuksin ja tein Nokialla töitä kymmenen vuotta. Balmuirin perustamisen selittää kuitenkin verenperintö, sillä olen perinyt luovuuden äidiltäni. Hän ompeli vaatteita ja opetti minuakin tekemään kaavoja.
Kansainvälisestä työkokemuksestani oli todella paljon hyötyä yrityksen perustamisvaiheessa. Oikeastaan olin tehnyt vain kansainvälistä kauppaa. Siksi oli luontevaa, että lähdimme heti kansainvälisille vesille. Ensimmäiset kaupat tehtiin Suomen ulkopuolelle Saksaan, sitten Ruotsiin, Norjaan ja Sveitsiin. Vasta sen jälkeen tuli ensimmäinen suomalainen asiakas.
Suomalaisuus näkyy toiminnassamme arvojen kautta. Olemme eurooppalainen brändi suomalaisilla arvoilla, joita ovat laatu, luotettavuus, joustavuus ja aitous. Balmuir-nimessä on viittauksia muun muassa luontoon, ja luonnonläheisyys ja aitous ovat suurimpia arvojamme ja valttejamme.
Suomalaisuus itsessään ei tuo lisäarvoa kansainvälisessä kaupassa, mikäli tuote ja mallisto eivät ole kunnossa. Sen sijaan luotettavuus ja laadukas toiminta ovat erittäin tärkeitä. Arvomaailmamme ansiosta Balmuir on pystynyt menestymään ja kasvamaan myös hyvin vaikeissa olosuhteissa ja taloustilanteessa.
Koko liiketoimintamme perustuu vientiin. Olemme myyneet Balmuirin tuotteita yli 70 maahan, ja kolme vuotta sitten 80 prosenttia kaupastamme oli vientiä, joten vienti on meille elintärkeää. Vapaakauppaneuvotteluja ja maiden välisiä suhteita seuraamme yleisellä tasolla, ja sitä kautta myös ennustamme, mihin meidän kannattaa panostaa. Kaikki, mikä voi joko vaikeuttaa tai helpottaa vientiä eri maihin, vaikuttaa bisnekseen. Näihin asioihin kuuluvat myös terroriuhat ja luonnonkatastrofit.
Ensimmäiset kauppamme syntyivät Pariisin-messuilla, ja myös kansainvälistymisen laajentamisen aloitimme käymällä ahkerasti alan messuilla. Tämä onkin neuvoni kansainvälistymistä suunnittelevalle yritykselle: varaa lentoliput Eurooppaan tärkeille oman alan messuille. Niillä todella kannattaa käydä ja näkyä mahdollisimman isosti. Ensin kuitenkin kannattaa käyttää aikaa oppimiseen kiertelemällä ja tarkkailemalla: Ketkä ovat pääkäytävillä? Kenen ständillä on ihmisiä? Ketkä taas ovat sivukäytävillä? Kannattaa miettiä, miksi ne, jotka ovat pääkäytävillä, ovat siellä, ja miten itse voisi tehdä asiat vieläkin paremmin.
Ensiarvoisen tärkeää on myös hyvä tiimi. Kannustan keskustelemaan rohkeasti asiakkaiden kanssa. Mahdollisimman avoin keskustelu yhteistyön kehityskohteista hyödyttää kumpaakin osapuolta ja lisää keskinäistä luottamusta.”
Heidi Jaara
toimitusjohtaja
Balmuir