Siirry sisältöön
Haku
21.3.2022 Pääkirjoitukset

Tiekartat tulevaisuuteen

Menneet viikot ovat olleet perusteita ravisuttavia. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitä seurannut inhimillinen kärsimys ja länsimaiden yksimielinen toiminta pakotteineen ovat vieneet huomiomme. Tulevaisuus tuntuu pelottavalla tavalla epävarmalta.

Lotta Nuotio
Päätoimittaja Lotta Nuotio katsoo kohti kameraa.

Vuoden ensimmäisen Kauppapolitiikan sisältö oli jo viimeistelyssä, kun sota alkoi. Pohdin, että tuntuisiko lehden sisältö ilmestyessään jopa väärältä uudessa tilanteessa. Kävikin päinvastoin, sillä suuret kehityskulut eivät pysähdy odottamaan sodan ajaksi.

Sodan jo sytyttyä ilmestyi myös kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti, jonka senkin olisi pitänyt ravisuttaa meitä. Ilmastonmuutos uhkaa hyvinvointiamme, peruuttamattomia muutoksia on jo tapahtunut. Tarvitsemme mullistusta; uusia toimintamalleja ja rakenteita. Tämä muutos on jo vahvasti yrityksissä ja taloudessa käynnissä, sitä kuvaa tämänkertainen lehtemme laajasti ja lohdullisestikin.

Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka on luonut teollisuuden tiekartat vähähiilisyyteen. Pk-yrityksistä jo 96 prosenttia ilmoittaa kestävän kehityksen tuovan yritykselle liiketoiminnallista hyötyä ja jo yli neljännes niistä on perustanut sen ympärille koko liiketoimintansa. Ennätysrahoituksen kerännyt Relex tekee ratkaisuja, jotka vähentävät hävikkiä ympäri maailmaa. Suomalaisfirman ratkaisulla asfalttikin vihertyy. Vihreä siirtymä vaikuttaa jo globaaleihin rahavirtoihin ja edistää siirtymistä rajojemme ulkopuolelta tuodusta fossiilisesta polttoaineesta kotimaiseen uusiutuvaan. Kaikesta tästä voit lukea lisää jutuistamme.

Sota on nostanut myös ajattelua, jonka mukaan nyt ei ole aikaa uhrata ajatuksia ympäristölle ja ilmastolle, kun välittömämpi vaara uhkaa. Onneksi lähestymistapa on yhä harvinaisempi ja ymmärrämme paremmin, että ihmisen hyvinvointi on sidoksissa maapallomme tilaan.

Joku lausahti asian hienosti Twitterissä: Ihmisen tulisi solmia rauha myös luonnon kanssa. Onneksi tiekartat sellaiseen tulevaisuuteen alkavat hahmottua.