Ukraina vuonna nolla

Kuten tutkija Ilmari Käihkö on todennut, oikeampaa on puhua jälleenrakennuksen sijaan uudelleenrakentamisesta. Se pohjautuu sodan aikana kirkastuneeseen ukrainalaiseen identiteettiin, samalla rakentuu uusi poliittinen ja taloudellinen kulttuuri, läpinäkyvä ja korruptoitumaton. Tavoitteina siintävät jäsenyydet Euroopan unionissa ja NATOssa.

Materiaalisen projektin summat vaihtelevat arvioitsijan ja aikajanan mukaan. 

Maailmanpankki on laskenut seuraavien kymmenen vuoden tarpeeksi noin 410 miljardia euroa. Lopullisten kustannusten haitari on leveä, 350 miljardista aina tuhanteen miljardiin euroon. Näiden summien rinnalla Marshall-apu oli lähes pähkinöitä – nykyrahassa noin 140 miljardia. 

Jo ensimmäisen sotavuoden hinnaksi arvioitiin yli 130 miljardia euroa. Yksin miinanraivauksen oletetaan vievän noin 75 miljardia. Toistaiseksi Euroopan unioni – komissio yhdessä jäsenmaiden kanssa – on lahjoittanut Ukrainalle 75 miljardia euroa, ja vuoteen 2027 ulottuvassa ehdotuksessa puhutaan 50 miljardin euron tukipotista.

Mistä sitten ammentaa lisää? Keskustelujen kohteena ovat Venäjän keskuspankin länsi­maissa jäädytetyt varat, arviolta noin 500 miljardia euroa, joista 200 miljardia on EU:n alueella. Juridisista syistä komissio on kuitenkin lähinnä tarkastellut varojen vuosittaisten noin viiden miljardin euron korkotuottojen käyttöä Ukrainan avuksi. 

Muita rahoituskanavia ovat ainakin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki sekä Euroopan investointipankki. Rahat kanaviin tulisi kuitenkin löytää ensisijaisesti G7-mailta ja EU:sta.

Kansallisella suunnitelmalla on kiire

Uudelleenrakennus on ollut käynnissä jo sodan riehuessa. Mutta konkreettinen ja koordinoitu suunnitelma on vasta valmisteilla paitsi kansainvälisesti niin myös Suomessa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtajan Petri Vuorion mukaan Suomessa lähdettiin liikkeelle toukokuussa 2022. EK vetää ulkoministeriön kanssa Ukrainan jälleenrakennusfoorumia. Tavoitteena on yhtenäistää viestiä siitä, mitä Suomella on tarjottavaa, sekä luoda sujuvia käytäntöjä elinkeinoelämän ja hallinnon välille. Mukana on myös muita ministeriöitä, bisnessektoria ja rahoittajia.

Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan ”hallitus valmistelee yhteistyössä elinkeinoelämän ja Team Finland -verkoston kanssa kansallisen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelman”. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on antanut toimeksiannon suunnitelman laatimisesta.

Toimeksiantoa odotellessa taustalla on tapahtunut. EK:n mukaan suunnitelmaluonnos on jo ollut ”esivalmistelussa” hallinnon ja elinkeinoelämän välisessä yhteistyössä viime keväästä lähtien.

Keväällä järjestetyn kansainvälisen Lontoon kokouksen jatkona Ukrainan jälleenrakentamista pohditaan marraskuussa Varsovassa. Paikalle kootaan suomalainen yritysvaltuuskunta, ja ukrainalaisen delegaation on tarkoitus vierailla Suomessa jo aiemmin.

Ennen näitä tapahtumia rakenne olisi hyvä olla kunnossa. Etelärannassa odottavan aika vaikuttaakin käyvän hieman pitkäksi.

– Kansallinen suunnitelmamme olisi voinut syntyä vähän aikaisemminkin, optimaalisesti viime vuoden lopulla. Mutta emme ole merkittävästi jäljessä verrokkimaita. Tanska julkaisi suunnitelman maaliskuussa, Ruotsissa laadinta on kesken. Nyt on Suomen suunnitelman aika. Rahoitusjärjestelyt, sota-ajan vakuutukset ja neuvontastruktuuri on saatava kuntoon, jotta yritykset saadaan liikkeelle ja Ukrainalle uudelleenrakennusapua, toteaa EK:n johtaja Petri Vuorio.

Asiassa näyttää kuitenkin vierähtävän vielä tovi. 

Ulkoministeriön itäosastolla valmistelussa oleva suunnitelma jakautuu kahteen osaan. Ministeri Tavion erityisavustajan Janna Rantasen mukaan rahoitusratkaisuja kartoittavan ensivaiheen on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Mahdolliset budjettivaikutukset edellyttävät yhteistyötä valtiovarainministeriön kanssa. 

Toisessa vaiheessa tarkasteltavina olevien kehitysyhteistyövarojen käytön Rantanen olettaa selviävän vuoden 2024 aikana. Asiaa avittanee se, että Orpon hallitus on nimennyt Ukrainan Suomen suurimmaksi kehitysyhteistyön kohteeksi. 

Suomella on paljon annettavaa

Suomella on tarjottavaa ainakin energiasektorilla, telekommunikaatiossa ja digitalisaatiossa, vesihuollossa ja rakentamisessa sekä terveyden­huollossa. Monilla yrityksillä on valmiuksia vientitoimintaan, mutta Ukrainaan ei tohdita vielä investoida.

Myös meillä pullonkauloja ovat rahoitus ja vakuutukset.

– Kotimaassa rahoittajilla ei ole mitään linjoja auki. Jos suomalainen viejä saa ukrainalaisen pankin takauksen, niin sitä ei vahvista täällä kukaan eikä sijoituksille saa vakuutuksia. Eli jos haluaa rakentaa tuotantolaitoksen Ukrainaan, se tapahtuu omalla riskillä, kiteyttää ongelman East Officen toimitusjohtajana elokuussa aloittanut Janne Harjunpää.

East Office on yritysten yhteenliittymä, joka edistää yritystensä toimintaa Ukrainassa ja myös Keski-Aasiassa. Siihen kuuluvat Suomen suurimmat yritykset, ja sen rooli on toimia asian­tuntijaorganisaationa, hankkia ja verifioida tietoa, edistää käytännön liiketoimintamahdollisuuksia sekä edesauttaa yritystensä verkostoitumista Ukrainassa niin yritys- kuin päättäjätasolla. 

Harjunpää on työskennellyt 25 vuotta ulkomailla ja siitä suuren osan Itä-Euroopan pankkikriiseissä ja rakennemuutoksissa muun muassa Maailmanpankin palveluksessa.

Hänen mukaansa Ukrainasta on tullut ”too big to fail”. Lännen sitoutuminen on vahvaa ja pitkäjänteistä. Etsikkoaika olisi kuitenkin hyödynnettävä. Kiovan kaduilla Harjunpää on katsellut huolestuneena ympärilleen.

– Käyn siellä usein ja törmään muunkielisiin valtuuskuntiin. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on rahoittanut Hollannin, Saksan ja amerikkalaisten kanssa isoja hankkeita. Tshekit, puolalaiset, korealaiset ja baltit ovat kovasti liikkeellä. Kohteliaasti sanoen, suomalaiset voisivat olla aktiivisempiakin. Nyt luodaan mielikuvia ja kontakteja, jotka materialisoituvat kaupoiksi.

Ukraina on suomalaisyrityksille pitkälti kirjoittamaton sivu. Idänkaupan huomio on ollut Venäjässä ja sen edeltäjässä. Isona etuna on kuitenkin ukrainalaisten kokema kohtalonyhteys ja veljellinen yhteistuumaisuus. Simo Häyhän tuntevat kaikki. Vahva on myös vanha Suomi-brändi, Neuvostoliiton aikana ainoan laatutavaran muistetaan tulleen Suomesta.

Pelkkään menneeseen ei silti voi tukeutua. Harjunpää toivoisi rohkeampaa etunojaa, jopa pientä riskinottoa.

– Saattaisi kannattaa tutkia mahdollisuutta ostaa sieltä vaikka jokin huonosti toimiva tuotantolaitos, alustaksi tulevaa varten. Tehdä ramp up -suunnitelmat valmiiksi ja ehkä korvamerkitä vähän rahaa. Ja kun markkinat paranevat, olla iskussa. Nyt voisi pienellä rahalla saada otteen asemasta. Jos se ei onnistuisi, voi kirjata pois.

Toive lähtee myös valtiovallan ja ministeriöiden suuntaan.

– Kun lähdetään liikkeelle, tarvitaan valtion inspiroivaa ja sysäävää otetta – ilmatukea, investointisuojaa, huolenpitoa. Valtiojohdon tasolla on oltava hyvä ja elävä keskusteluyhteys ukrainalaiseen puoleen, jotta ongelmia voidaan ratkoa myös korkealla poliittisella tasolla, Harjunpää korostaa.