Vietnamin kansanedustuslaitos on ratifioinut EU:n ja Vietnamin välisen vapaakauppasopimuksen. EU antoi lopullisen hyväksyntänsä sopimukselle maaliskuussa. Sopimuksen odotetaan astuvan voimaan heinä- tai elokuussa.

Vapaakauppasopimuksen myötä poistuu 99 prosenttia tulleista EU:n ja Vietnamin välisessä tavarakaupassa. Vietnam poistaa tullit heti 65 prosentilta EU:sta peräisin olevalta tuonnilta. Muilta osin sovelletaan siirtymäaikoja, joilla huomioidaan osapuolien välinen kehitysero.

Suomen viennin kannalta tärkeille tuotteille on ollut jopa 20–25 prosentin suuruisia tulleja. Sopimus poistaa kaupanesteitä sekä avaa palvelukaupan ja julkisten hankintojen markkinoita.

Paikallisen osuuden vaatimuksen poistuminen lisää mahdollisuuksia Cleantech-viennin ja ympäristöpalvelujen viennin aloilla. Suomalaiset yritykset eivät myöskään jatkossa tarvitse projekteihinsa kumppaniksi paikallista toimijaa. Lisäksi mahdollisuudet osallistua julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin paranevat.

ASEAN-maista EU:lla on voimassa vapaakauppasopimus Singaporen kanssa. Aloitetut neuvottelut Thaimaan, Filippiinien ja Malesian kanssa ovat tällä hetkellä pysähdyksissä johtuen eriävistä näkemyksistä sopimusten kattavuudesta sekä ihmisoikeuksiin ja demokratiaan liittyvistä kysymyksistä.

EU ja Vietnam ovat neuvotelleet myös investointisuojasopimuksen. Tavoitteena on parantaa sijoitusympäristöä sopimuksen osapuolten välillä. Sopimuksen voimaantulo edellyttää kaikkien EU-jäsenvaltioiden kansallisia ratifiointitoimia.

Lisätietoa EU–Vietnam-vapaakauppasopimuksesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Jukka Nikulainen

Unsplash

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Karoliina Vaakanainen</span></span>07.07.2022

Luetuimmat