Block solutions Oy on kehittänyt menetelmän, jolla taloja voidaan koota kierrätysmuovista valmistetuista rakennuspalikoista. Ympäristöystävälliselle, nopealle ja edulliselle rakentamistavalle on Afrikassa paljon kysyntää.

Ghanassa käynnistyy tänä vuonna aivan uudenlainen talotehdas. Se valmistaa rakennuspalikoita, joiden avulla jokainen pystyy tekemään itse oman talonsa, lähes legotyyliin. 

– Talo rakentuu muutamassa tunnissa, työhön ei tarvita koulutusta eikä kumivasaraa kummempia työkaluja, Block solutions Oy:n perustaja Markus Silfverberg kuvailee.

Block-moduulit valmistetaan ruiskuvalamalla rannoilta ja muualta ympäristöstä kerätystä muovista.

– Ideana on laittaa samalla vauhtia myös maan muovinkierrätykseen. Monissa Afrikan maissa kyllä kerätään muovia, mutta sillä ei ole aina järkevää loppusijoituspaikkaa.

Vuonna 2022 vastaavien tehtaiden on tarkoitus käynnistyä myös Ruandassa, Ugandassa, Egyptissä ja Keniassa.

Kestävää ja kierrätettävää

Block-moduuleista kootut rakennukset sopivat sekä hätätilamajoitukseen että pitempiaikaiseen asumiseen; ne pystytään varustamaan myös kaikella tarvittavalla talotekniikalla. Niitä voidaan myöhemmin laajentaa tai purkaa osiin ja siirtää tarvittaessa uuteen paikkaan.

– Paikallisesti valmistetun pienen talon hinta on arviolta 2 000 dollaria. Kierrätettävyyden takia talot ovat myös tavallisten afrikkalaisten ulottuvilla, sikäläiset pankit myöntävät niille mikrolainoja.

Afrikassa, jonka väestö kasvaa voimakkaasti, on valtava tarve edullisille asunnoille.

– On täysin epärealistista ajatella, että kaikki ihmiset voitaisiin majoittaa perinteiseen tapaan rakennettuihin taloihin. Sellainen ei olisi kestävää ympäristönkään kannalta.

Block solutionsin pidemmän aikavälin tavoitteena on perustaa Afrikkaan myös komposiittitehtaita, yhdessä jonkun suomalaisen metsäyrityksen kanssa. 

– Tällöin Block-moduuleissa voitaisiin käyttää puolet kierrätysmuovia ja puolet vaikkapa jo muilta osin hyödynnettyä sokeriruokoa, joka muuten poltettaisiin.

Puolet työntekijöistä naisia

Talonrakennuselementtien valmistaminen hoituu paikan päällä lisenssisopimuksilla. 

– Myymme Afrikkaan valmiit tehtaat ja koulutamme väen. Tarjoamme teknistä tukea, mutta emme puutu sen enempää itse tehtaiden toimintaan. Vaadimme kuitenkin, että puolet työntekijöistä on naisia. Ideanamme on parantaa naisten työllisyyttä.

Silfverberg kuvailee, että Block solutions tekee oikeaa bisnestä, mutta sen toimintaa ohjaavat YK:n kestävän kehityksen periaatteet.

Matkalla myös kuoppia

Silfverberg, jolla on taustaa muovi- ja rakennusteollisuudessa, alkoi kehittää uudenlaista rakennustapaa, kun selvisi että YK:n katastrofiavulla oli tarvetta kevyille ja nopeasti pystytettäville taloelementeille. 

– Tekniikan kehittämiseen kului vuosia. Afrikan markkinoillekaan ei menty ihan tuosta vaan. Myös korona ehti peruuttaa jo sovittuja tehdaskauppoja.

Olennaisen tärkeää on ollut luotettavien paikallisten yhteistyökumppanien löytäminen.

– Olemme saaneet tässä paljon apua esimerkiksi Team Finlandilta, Suomen suurlähetystöiltä, kunniakonsuleilta ja kauppakamareilta. Erilaisista verkostoista löytyy aina joku, joka osaa suositella oikeita ihmisiä.

Silfverberg mainitsee, että yhteistyökumppanilta on löydyttävä myös omaa rahoitusta.

– Afrikassa on aika tavallista, että ensiksi odotetaan, että länsimainen partneri maksaisi kaiken.

Block solutions on törmännyt myös korruptioon.

– Varsinkin valtion virkamiehet yrittävät kasvattaa korruption avulla palkkapussiaan. Meidän vastauksemme on ollut ehdoton ei, haluamme nukkua yömme kunnolla.

Taannoin Block solutionsin mallitalokontti juuttui puoleksitoista kuukaudeksi Mombasan satamaan, kun yritys kieltäytyi maksamasta ekstraa.

– Otimme lopulta yhteyttä suurlähetystöön. Seuraavana päivänä kontti olikin sitten jo noudettavissa.

Aitoa yhteistyötä

Silfverberg korostaa, että Afrikassa on erittäin tärkeää olla läsnä henkilökohtaisesti ja rakentaa luottamusta paikallisten kumppanien kanssa. 

– Parhaimpiin tuloksiin pääsee, kun kuuntelee, mitä ihmiset haluavat ja tarvitsevat, eikä tarjoa jotain valmista mallia – tapaa, jolla asiat länsimaissa hoidetaan. Afrikkalaiset arvostavat aitoa yhteistyötä.

Hän mainitsee, että aina hyvän vaikutuksen tekee, mikäli opettelee pari fraasia paikallisella kielellä, vaikkapa swahililla. 

– Kannattaa myös perehtyä hieman politiikkaan ja kulttuuriin, osoittaa kiinnostusta ihmisiä kohtaan.

Matti Välimäki

Block solutions

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>22.03.2021

Luetuimmat