Siirry sisältöön
Haku
2.12.2024 Markkinat Kiina

Menestyksen resepti Kiinan markkinoilla

Atria teki suomalaista elintarvikehistoriaa saadessaan vuonna 2016 ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä vientiluvan sianlihalle Kiinaan.

Timo Sysiö iStock / Edvin Tan
Kiinalainen mies ja nainen ruokailevat kahvilapöydän äärellä.

Kiinan markkinat houkuttelivat Atriaa erityisesti sellaisten lihatuotteiden osalta, jotka eivät ole Suomessa yhtä suosittuja kuin Itä-Aasiassa.

– Kiinan markkinoilla olemme pääsääntöisesti tuotteilla, joita suomalaiset eivät välttämättä itse käytä. Kiina on näissä vahvin markkina, kertoo Atrian vientipäällikkö Phuong Siljamäki.

Vajaassa vuosikymmenessä Kiina onkin noussut kilomääräisesti Atrian suurimmaksi vientimarkkinaksi. Atrian viennin osuus vuonna 2023 oli kahdeksan prosenttia yhtiön liikevaihdosta.

Laatu ja vastuullisuus houkuttelevat kiinalaiskuluttajia

Kiinalaisia kuluttajia kiinnostaa suomalaisen lihantuotannon laatu ja puhtaus. Kiinalaiset arvostavat erityisesti salmonella- ja antibioottivapaasti tuotettua lihaa.

– Tuotteiden laadun merkitys itse asiassa kasvaa koko ajan, koska kiinalainen kuluttaja on päivä päivältä tietoisempi näistä asioista ja haluaa myös valita sen mukaisesti, Siljamäki kertoo.

Atrian vientitiimin henkilöitä Suomen paviljongin edustalla Kiinan suurimmilla tuontimessuilla, China International Import Expossa.
Atrian vientitiimi on osallistunut Kiinan suurimmille tuontimessuille China International Import Expoon kolmesti. (Kuva: UM)

Myös kiinalaiskuluttajien tietoisuus ympäristökysymyksistä on noussut nopeasti. Kiinan suurimmilla tuontimessuilla China International Import Expo (CIIE) -tapahtumassa vuosittain vieraileva Siljamäki näkee muutoksen jopa vuositasolla.

– Hyvinkin monessa haastattelussa, mitä olemme antaneet tällä kertaa Kiinan medioille, vastuullisuus, ympäristöasiat ja hiilineutraali ruoantuotanto ovat selkeästi herättäneet kiinnostusta. Meillä Atrialla on isot tavoitteet rakentaa koko ruokaketjusta hiilineutraali ja on ollut ilo, että kerrankin joku kysyy tästä oma-aloitteisesti.

Paikallinen Team Finland -verkosto, kumppanuudet ja viestintä avainasemassa

Elintarvikevienti on nostettu Petteri Orpon hallitusohjelmassa yhdeksi merkittävistä kasvun aloista. Elintarvike­viennin halutaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2031 mennessä.

Maailmalla suomalaisyrityksiä auttavat muun muassa elintarvikealan erityisasiantuntijat Pekingin- ja Soulin- suurlähetystöissä.

Siljamäki korostaakin Team Finland -verkoston roolia kansainvälistymisessä.

– Uskon, että me emme olisi saaneet mitään aikaiseksi ilman kaikkea tätä tukea. Maatalousattasea, joka toimii Pekingissä, on avainhenkilö meidän kaikkien lupahakemusten etenemisessä. Team Finlandin yhteistapahtumat helpottavat markkinointitoimenpiteitämme.

Atrian vientihaasteissa apuna ovat olleet myös oikeat paikalliset kumppanuudet.

– Jos onnistuu valitsemaan oikean paikallisen jakelijan ja maahantuojan, jotka pystyvät viemään tuotteet eteenpäin, niin se on todella tärkeätä. Yhteistyötä pitää tehdä pitkäjänteisesti. Se ei käy sormia napsauttamalla, toteaa Siljamäki.

Atria mursi muurin

Ensimmäinen suomalaisyritys, joka sai sianlihan vientiluvan Kiinan markkinoille vuonna 2016.

Vienti alkoi toukokuussa 2017.

Yhtiö käynnistää siipikarjan lihan viennin Kiinaan vuoden 2025 alussa.

Myös toimiva ulkoinen viestintä on tärkeää. Kiinassa länsimaista tutut sosiaalisen median kanavat kuten Insta­gram ja TikTok on blokattu. Sen sijaan Atrialla on profiili WeChat-, Douyin- ja Little Read Book -sovelluksissa.

Yhtiö onkin panostanut paikallisen viestintäkumppanin valintaan.

– Meillä on Kiinassa yhteistyökumppani, joka tuottaa sisällöt yhdessä meidän kanssamme. Me annamme ideoita täältä käsin, tarkistamme, mitä on kirjoitettu ja annamme hyväksynnän julkaisuille.

Tulevaisuuden näkymät Kiinassa

Huolimatta Kiinan viimeaikaisesta eurooppalaisen sianlihan polkumyyntitutkinnasta Atria luottaa tulevaisuuteen Kiinan markkinoilla. Sianlihatuotteiden lisäksi yhtiö käynnistää siipikarjan lihan viennin Kiinaan ensi vuoden alussa.

Asia varmistui tasavallan presidentti Alexander Stubbin johtamalla valtiovierailulla lokakuussa 2024. Vierailun yhteydessä Kiinan viranomaiset ilmoittivat hyväksyvänsä Atrian siipikarjanlihan tuotantolaitoksen vientiin.

– Olemme todella iloisia, että saimme vihdoin luvan ja laitoskohtaisenkin hyväksynnän. Näemme, että siipikarjan kulutus on kasvamaan päin. Kiinasta voisi löytyä hyvä kanava tietyille tuotteille, mitä kotimaassa ei syödä.

Atria näkee uusia kasvumahdollisuuksia myös vähittäiskaupan puolella.

– Tulevaisuudessa toivoisin, että meillä olisi vielä vähän enemmän kuluttaja­paketteja ja vähittäiskaupan tuotteita useammilla kaupan hyllyillä ympäri Kiinaa, visioi Siljamäki.