Tämä kolumni on vaikea kirjoittaa, sillä vuosi on alkanut hyvin vaihtelevissa merkeissä. Covid-19-pandemiaan liittyneitä rajoituksia on purettu eri puolilla. Kanssakäyminen ja liikkuvuus ovat lisääntyneet, työ- ja lomamatkoja varataan. Kauppatilastot ja tilauskannat näyttivät positiivisilta. Kaikki tämä puoltaisi positiivista otetta ja optimismia.

Helmikuun loppupuolella turvallisuuden perusasetelma Euroopassa romahti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjä oli jo jonkin aikaa kyseenalaistanut kansainvälisen ja eurooppalaisen turvallisuuden yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä peruspilareita. Diplomatian kaikkia keinoja oli kuitenkin käytetty ja dialogia ylläpidettiin Venäjän kanssa eri kanavilla. Vain kaksi päivää ennen hyökkäystä venäläiset diplomaatit pitivät ”naurettavina” puheita sotilaallisesta väliintulosta. Puheensa eivät olleet totta.

Olemme tilanteessa, johon en olisi koskaan uskonut Euroopan joutuvan 2020-luvulla. Olen ollut Venäjän kanssa tekemisissä ”on and off” 1990-luvun loppupuolelta, jolloin työstettiin ja hyväksyttiin ensimmäinen yhteistyösopimus ja työohjelma Euroopan unionin ja Venäjän välillä. Yhteisiä intressejä löytyi. Uskoimme, että niiden pohjalta voidaan rakentaa tasavertaista suhdetta – ja näyttää venäläisille länsimaisen demokratian vahvuudet. Venäjä houkutti investoimaan, mahdollisuudet olivat lähes rajattomat.

Samaan aikaan, ensin huomaamatta, sitten selvemmin alkoivat näkyä toisenlaisen politiikan synkät pohjavirrat. Olimmeko naiiveja, kun ajattelimme, että selviämme tästä rakenteita tiivistämällä ja diplomatialla? Työskennellessäni Turkissa vuosina 2012–2016 seurasin hyvin läheltä Venäjän Turkin-politiikkaa ja häikäilemätöntä puuttumista Syyrian konfliktiin. Se opetti.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat liittolaisineen ovat reagoineet nopeasti Venäjän sotilaalliseen aggressioon. Mittavat talouspakotteet saatiin hyväksyttyä reilussa viikossa. Globaalit talousjätit ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä Venäjältä, ja sen jäsenyyksiä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja organisaatioissa jäädytetään. 

Seuraamukset kaikesta tästä ovat massiivisia. Talouspakotteiden avulla pyritään muuttamaan noudatettua politiikkaa ja käyttäytymistä. Pakotteet iskevät kovaa yhteiskuntaan ja yritysten toimintaedellytyksiin. Näin ollen muutoksen paine on vääjäämätön.

Pakotteilla on hintansa myös suomalaisille yrityksille, investoinneille, viennille ja kuluttajille, mutta se hinta on suhteutettava sotaan, jota käydään Euroopassa. Elinkeinoelämän keskusliiton kysely kertookin, että pakotteita tuetaan.

Synkästä, synkästä tilanteesta huolimatta edistetään kauppaa ja vientiä siellä, missä se on mahdollista. Panostetaan Maailman kauppa­järjestön uudistamiseen ja hyödynnetään olemassa olevien vapaakauppasopimusten antamia mahdollisuuksia. Katsotaan rohkeasti myös vaikeammiltakin kuulostavia markkinoita. Kävin itse loppuvuodesta Nigeriassa – olemisen energisyys ja tulevaisuudenusko olivat käsin kosketeltavia. Kokeile!

Kirjoittaja on ulkoministeriön alivaltiosihteeri

Nina Vaskunlahti

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Trade Shark</span></span>06.06.2022

Luetuimmat