geopolitiikka Merten rikkauksia pintaa syvemmältä Kuka omistaa meret ja niiden rikkaudet? 2.12.2024 Kauppapolitiikka Kalastusta kestävästi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan maailman kalakannoista lähes kahtakolmasosaa hyödynnetään kestävällä tasolla ja reilu kolmannes on ylikalastettuja. 2.12.2024 Kauppapolitiikka Kaikki paitsi purjehdus on turhaa V anha sanonta ”Suomi on saari” osuu monella tapaa oikeaan – itäraja on lukittu ja lännessä ja etelässä meri avautuu silmänkantamattomiin. 2.12.2024 Pääkirjoitukset Geopolitiikan kausi jatkuu – oletko valmis? V uoden 2025 käynnistyessä kenellekään ei tule enää uutisena, että geopolitiikka on kytkeytynyt talouteen. 2.12.2024 Vapaasti kaupasta Vedestä on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle. 23.9.2024 Markkinat Kauppapolitiikan on palattava juurilleen EU on menettämässä asemiaan kauppamahtina. 11.6.2024 Vapaasti kaupasta Maailmaa muuttavat vaalit Yhdysvaltojen loppuvuoden presidentinvaalit vaikuttavat maan kauppapolitiikkaan jo nyt. Voittajasta riippumatta on selvää, että protektionismi kasvaa. 25.3.2024 Kauppapolitiikka
Merten rikkauksia pintaa syvemmältä Kuka omistaa meret ja niiden rikkaudet? 2.12.2024 Kauppapolitiikka
Kalastusta kestävästi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan maailman kalakannoista lähes kahtakolmasosaa hyödynnetään kestävällä tasolla ja reilu kolmannes on ylikalastettuja. 2.12.2024 Kauppapolitiikka
Kaikki paitsi purjehdus on turhaa V anha sanonta ”Suomi on saari” osuu monella tapaa oikeaan – itäraja on lukittu ja lännessä ja etelässä meri avautuu silmänkantamattomiin. 2.12.2024 Pääkirjoitukset
Geopolitiikan kausi jatkuu – oletko valmis? V uoden 2025 käynnistyessä kenellekään ei tule enää uutisena, että geopolitiikka on kytkeytynyt talouteen. 2.12.2024 Vapaasti kaupasta
Vedestä on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle. 23.9.2024 Markkinat
Kauppapolitiikan on palattava juurilleen EU on menettämässä asemiaan kauppamahtina. 11.6.2024 Vapaasti kaupasta
Maailmaa muuttavat vaalit Yhdysvaltojen loppuvuoden presidentinvaalit vaikuttavat maan kauppapolitiikkaan jo nyt. Voittajasta riippumatta on selvää, että protektionismi kasvaa. 25.3.2024 Kauppapolitiikka