Tuttu maailma meni rikki
Sääntöihin perustuva maailmanjärjestys murentuu vuosi vuodelta. Suomi ei silti luovuta vaan puolustaa sääntöpohjaisuutta entistä hanakammin.
Matka toiselle planeetalle onnistuu katselemalle 10–15 vuotta vanhoja uutisklippejä. Ne ovat täynnä optimismia siitä, miten vapaakauppa maailmassa etenee ja miten Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestö WTO:ssa tuo työpaikkoja Suomeen.
Jos Yhdysvallat ja EU pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, miten tavaraa, palveluja, rahaa ja investointeja siirretään rajojen yli, siitä on hyötyä myös muulle maailmalle, povasi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb Ylelle joulukuussa 2013 blokkien vapaakauppaneuvotteluista. Silloisen ministerin toiveesta huolimatta sopuun ei päästy presidentti Barack Obaman aikana – eikä myöhemminkään.
Jo Obaman kaudella nähtiin merkkejä Yhdysvaltojen irtaantumisesta monenkeskisestä järjestelmästä. Sitten Donald Trump teki heti ensimmäisellä kaudellaan muodolliset irtiotot Tyynenmeren ja Euroopan vapaakauppaneuvotteluista.
Vuosituhannen alussa elettiin ikään kuin YK-illuusiossa, jossa valtiot ovat samalla tavalla täysivaltaisia. Sittemmin on palattu vielä vanhempaan ajatteluun: suvereeneja ovat vain suurvallat, muilla suvereenius on rajattua.
– Maailmanjärjestyksen sääntöpohjaisuus murenee kovaa vauhtia, mutta Eurooppa pyrkii vielä pitämään muruista lujasti kiinni, sanoo Jean Monnet -professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta.
– Alueellisen koskemattomuuden periaate on haastettu pahasti. Erilaisten diplomaattisten käytäntöjen periaatteita on haastettu pahasti, Aalto mainitsee. Hänen erikoisalansa on poliittinen talous.
Aallon mukaan kauppapolitiikassa monenkeskinen yhteistyö on muuttunut alueelliseksi ja blokkiutuneeksi. Yksi blokeista on Euroopan unioni, joka kykenee vielä toimimaan yhtenäisesti. Monilla EU-mailla on tarve voimistaa unionin roolia.
Aalto kuitenkin huomauttaa, että EU:kaan ei pysty tekemään monenkeskisiä kauppasopimuksia. Mercosur-maiden kanssa kauppasopimuksesta viime vuonna sopuun pääsemistä hän pitää piristävänä poikkeuksena, mutta ajatus kahden suuren alueen vapaakauppasopimuksesta lähitulevaisuudessa on liki mahdoton.
Paine Yhdysvalloista
Perinteisesti kauppapolitiikassa on pyritty sopimuksiin, sillä ne ovat tuoneet vakautta, ennakoitavuutta ja yhteisiä pelisääntöjä. Monet kansainväliset instituutiot puolestaan luotiin erimielisyyksien selvittämistä varten. Nyt kaikki – Yhdysvallat mukaan lukien – eivät niihin sitoudu.
– Aika monessa tilanteessa joudutaan toimimaan kahdenvälisesti ad hoc -pohjalta, Aalto sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja EU:n riitatilanteet. Kaikkia riitoja ei käsitellä tuomioistuimessa tai WTO:n elimissä, vaan niistä neuvotellaan kahdenvälisesti.
Kahdenvälisesti neuvoteltiin muun muassa tulleista. Kesän sovun myötä Yhdysvaltoihin vietäviin eurooppalaistuotteisiin kohdistuu 15 prosentin tuontitullimaksu.
Aalto näkee nämä presidentti Donald Trumpin ”diilit” avauspuheenvuoroina, ei sopimuksina.
Kauppasopimuksia on pyritty solmimaan WTO:ssa, mutta monenkeskisiä sopimuksia ei ole kyetty tekemään sitten tyngäksi jääneen
12 Tyynenmeren alueen valtiota koskevaa TPP-sopimusta. Aallon mukaan WTO on puolustusasemissa, sen piirissä ei synny uutta eikä uudistuksia saada eteenpäin.
– Kutistuvan lännen, siis Euroopan, ja muutaman muun länsimaan intresseissä on puolustaa WTO:ta ja saada kauppasopimuksia sen piiriin.
Aallon mukaan Suomi puolustaa sääntöpohjaisuutta retorisesti. Suomi haluaa kiinnittyä WTO:hon ja pitää kiinni sitoumuksista, mutta toimii myös sen ohi esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa.
– Demokraattiset maat ovat vähemmistössä maailmassa. Ne kannattavat kaupassa sääntöpohjaisuutta, ja niiden etu olisi se, että voidaan pysyä niiden itse kirjoittamassaan maailmassa.
Suomikin on hyötynyt taloudellisesti sääntöpohjaisuuteen perustuvasta vapaasta maailmankaupasta.
WTO:n sisällä mielialat eivät ole niin synkät kuin julkinen kuva antaa ymmärtää. Ruohonjuuritasolla esimerkiksi järjestön toimeenpano- ja monitorointityö toimii yhä verrattain hyvin, tähdentää lähetystöneuvos Markus Heydemann Suomen Geneven-edustustosta.
Heydemann edustaa Suomea WTO:ssa ja seuraa tiiviisti järjestön uudistamista. Heinäkuun yleisneuvoston kokouksessa käytettiin normaalia enemmän puheenvuoroja, mikä Heydemannin mielestä korostaa kriisitietoisuutta.
– Yhdysvaltojen kova linja luo painetta tehdä uudistuksia ja toisaalta haluja sitoutua WTO:hon. Korvaava järjestely voisi olla nykyistä huonompi, hän sanoo.
Kauppapolitiikan ongelmat ovat Heydemannin mukaan muhineet pitkään. Yhdysvallat on nostanut ongelmia esiin, ja EU-maat jakavat nämä huolet.
– Emme ole eri leirissä Yhdysvaltojen kanssa.
WTO on 166 maan kauppajärjestö, eikä siten samanmielisten maiden ryhmä kuten sen edeltäjän GATT-sopimuksen allekirjoittajat olivat.
– WTO:ssa tehdään paljon tärkeää mutta tylsää työtä, jonka näkyvyys jää vähäiseksi, Heydemann sanoo.
WTO:n uudistamista vetää norjalaisdiplomaatti Petter Ølberg, jolla on Heydemannin mukaan huumorintajua, karismaa ja päättäväisyyttä vuosia kestävään hankkeeseen. Uudistamiseen tarvitaan kuitenkin poliittisten päättäjien johtajuutta. Uudistuksia on yritetty tehdä aiemmin pienin askelin, mutta ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi.
Kasvanut Kiina-ongelma
Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden suurimpia huolia on Kiina. Vuonna 2001 WTO:hon liittynyt Kiina on noussut jäsenyytensä aikana dominoivaan asemaan.
WTO:n säännöt ei kykene vastaamaan Kiinan toimintatapoihin, jotka sotivat vapaata markkinataloutta vastaan. Läpinäkymättömät valtiontuet ja ulkomailla purettava teollisuuden ylikapasiteetti vääristävät kilpailua, Heydemann sanoo.
Länsimaissa voidaan vain arvailla, miten Kiina tukee valtio-omisteisia yhtiöitä ja millaisia tukia maakunnissa jaetaan yrityksille. Kiina on myös sen taustalla, miksi WTO:n riitojenratkaisu junnaa.
Trumpin ensimmäisellä kaudella Yhdysvallat jäädytti riitojenratkaisuelimet. Heydemannin mukaan Yhdysvallat ei hyväksy niiden sitovia päätöksiä, koska se katsoo, ettei WTO:sta ole ratkaisuksi Kiinan aiheuttamiin ongelmiin.
Yhdysvallat ei ole kuitenkaan poistunut WTO:sta – toisin kuin Maailman terveysjärjestöstä (WHO) ja tiede- ja kulttuurijärjestö Unescosta. Heydemann toivoo, että Yhdysvallat pysyisi WTO:ssa, vaikka se olisi passiivinen.
Myös Pami Aalto kiinnittää huomiota Kiinan alati kasvavaan valtaan. Se on hänestä merkittävämpi asia kuin globaalin etelän rooli, jonka edustuksen ohuudesta Maailmanpankissa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä ja muissa rahoitusjärjestöissä on puhuttu viime vuosina.
Kiinan vastaavat rahoitusinstituutiot, kuten Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB, ovat haastaneet näitä länsimaiden perustamia laitoksia ja tarjonneet investointeja ja tukea globaalille etelälle. Se taas on voimistanut globaalin etelän ääniä. Suurin hyötyjä on kuitenkin Kiina.
Genevessä pelätään, että kaupan vapauttaminen hyödyttää niitä, jotka toimivat harmaalla alueella.
– Moni kehittyvä maa tekee yhteistyötä Kiinan kanssa ja kehitysnarratiivi resonoi, mutta myös kehittyvillä mailla on epäluuloa Kiinaa kohtaan. Kiina on purkanut ylikapasiteettiaan Afrikan maihin, mikä on estänyt maiden oman teollisuuden kehittämisen, Heydemann sanoo.
Hänen mukaansa kauppapolitiikan suuntana on kahdenväliset ja alueelliset kauppasopimukset, koska monenkeskisiä sopimuksia ei kyetä tekemään. Hänestä pienemmänkin joukon alueelliset sopimukset pitäisi pyrkiä saamaan lähelle WTO:n piiriä, jotta ne saataisiin joskus osaksi WTO:ta.
Kauppaa kavereiden kanssa
Yrityksille tulevaisuus näyttäytyy suurena epävarmuutena. Pami Aalto arvioi, että kauppapolitiikassa transaktiokustannukset nousevat kaikilla. Jokainen asia pitää neuvotella monella eri kierroksella uudestaan, eikä siihen voi luottaa, että sovituista asioista pidetään pitkään kiinni.
– Kaikki joutuvat tekemään enemmän duunia, Aalto toteaa.
Hän haluaisi nähdä esimerkiksi, että vedylle syntyisi samantyyppinen sopimuspohja kuin nesteytetyllä maakaasulla LNG:llä on. Tarvitaan sääntöjä, standardeja ja ehtoja markkinoille pääsystä. Muuten käy niin, että jokainen alue keksii omia sääntöjä ja vaatimuksia, jotka voivat muuttua nopeasti.
Tämä on nähtävissä tekoälyn sääntelyssä. Käsitykset yksityisyydestä, pääsystä dataan, datankäytöstä ja tekijänoikeuksista vaihtelevat maittain. Tekoälyn kehityksen hallinta pohjautuu tällä hetkellä Kiinan, Japanin, EU:n tai Yhdysvaltojen malleihin. Kansainvälisille yrityksille kuvio on sekava ja eriarvoinen.
– On todennäköistä, ettei globaalia sääntelystandardia välttämättä koskaan synny, Aalto aprikoi. Hän uskoo, että friendshoring- ja nearshoring-periaatteet vahvistuvat. Se tarkoittaa kaupan alueellistumista: syntyy useita standardeja yhtä aikaa ja toisaalta rajattuja markkinoita, joille kaikki eivät pääse.
Kauppapolitiikan lisäksi kyse on turvallisuudesta, jonka takaaminen on kuulunut valtioille. Järjestys on ollut yritystoiminnan selkäranka. Jatkossa saatetaan tarvita sotalaivasaattueita kauppalaivastolle, tiedustelua riskien hallitsemiseksi ja äärimmillään sotilasvoimaa.
– Kun sääntöpohjaisuus murenee, turvallisuustilanne heikkenee. Sekin nostaa kustannuksia, Aalto sanoo.