Vedestä on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle.
Kun puhutaan vedestä ja sen niukkuudesta, yleensä ajatellaan puhdasta juomavettä. Se on kuitenkin vain murto-osa koko kulutuksesta.
Ihminen tarvitsee juodakseen pari litraa vettä päivässä. Hygieniaan ja kotitalouden muuhun kulutukseen menee tyypillisesti 100–200 litraa vuorokaudessa henkeä kohden, maasta riippuen. Suomessa kulutus on keskimäärin 120 litraa vuorokaudessa.
Maailmanlaajuisesti henkilökohtaiseen käyttöön vedestä menee kuitenkin vain 3–4 prosenttia. Teollisuuskin kuluttaa vettä suunnilleen ”vain” saman verran.
Ylivoimaisesti suurin osa maapallon makeasta vedestä, yli 90 prosenttia, käytetään maataloudessa, muun muassa viljelymaan keinokasteluun.
Maataloustuotteista hyvin suuri osa menee eläinten rehuksi. Esimerkiksi yhden naudanlihakilon tuottaminen kuluttaa vettä noin 15 000 litraa.
– Suomalaisilla on veden suhteen perspektiiviharha. Meillä on vettä yllin kyllin, asukasta kohden lähes maailman runsaimmin. Mutta yli puolet vedenkäytöstämme tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella, valitettavan usein vesipulasta kärsivillä alueilla, kertoo ulkoministeriön vesiasioiden erityisedustaja Antti Rautavaara.
Kun tomaatteja tuodaan Espanjasta, niiden kasvattamiseen tarvittava vesi käytetään Espanjassa. Marketista ostettu t-paita on kuluttanut 2 700 litraa vettä esimerkiksi Intiassa. Se riittäisi yhdelle henkilölle juotavaksi noin 900 päiväksi.
– Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat välillisesti maailman vesiköyhyyteen, sanoo reilut kaksi vuotta vesiasioiden erityisedustajana ollut Rautavaara.
Vesi voi olla konfliktien sytyttäjä
Suomessa tehtiin vuonna 2018 vesistrategia, joka sai nimekseen Finnish Water Way.
– Aikaisemmin eri ministeriöt olivat hieman omissa siiloissaan ja toki ministeriöillä oli erilaisia intressejäkin. Emme ehkä Suomena saaneet asioita toteutettua parhaalla mahdollisella tavalla, Rautavaara sanoo.
Muutaman vuoden jälkeen todettiin, että tarvitaan yhteinen taho koordinoimaan Suomen vesistrategiaa ja Rautavaara valittiin suurlähettilästasoiseen tehtävään, joka sijaitsee hallinnollisesti ulkoministeriön rauhanvälityskeskuksessa.
Tämä on loogista, koska vesi on yhä enemmän myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä. Ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle.
Suomen vuoteen 2030 ulottuva strategia painottaa vesivarojen kestävää hallintaa ja veteen liittyvien ihmisoikeuksien toteuttamista.
– YK:n tasolla ei ole olemassa maailmanlaajuista vesienhallintajärjestelmää tai virallista foorumia, jossa vesiasioista neuvoteltaisiin säännöllisesti. On olemassa pieni joukko maita, jotka eivät suostu sopimaan vesiasioista kansainvälisesti. Ne ovat pääasiassa ylävirran maita ja niillä on omat edut valvottavinaan. Vedestä ei myöskään puhuta YK:n turvallisuusneuvostossa, sillä osa valtioista on halunnut pitää luonnonvarat sen ulkopuolella.
Mutta vesi on väistämättä myös geopolitiikkaa. Kiina on jo vuosia siirtänyt maataloustuotantoaan itäisen Afrikan maihin. Arabivaltiot ovat vuokranneet Afrikasta maata sadaksi vuodeksi ruoantuotantoon.
– On puhuttu land grabbingistä, maan kaappauksesta. Mutta vettähän siinä oikeasti hamutaan. Pohjavettä käytetään viljelyyn ja maataloustuotteet viedään muualle. Vesi siirtyy virtuaalisesti Afrikasta vaikkapa Kiinaan.
Vesipula tuli Eurooppaan
Kuivuudesta kärsitään monissa kehittyvissä maissa, mutta ilmastonmuutoksen myötä vesipula koettelee yhä useammin myös Euroopassa.
Toissa kesänä Ranskassa jouduttiin rajoittamaan ydinvoimaloiden tuotantoa, kun Rhône- ja Garonne-jokien pinta laski niin alas, ettei niiden vettä voitu käyttää laitosten lauhduttamiseen. Se johti sähköpulaan ja energian jo ennestään korkean hinnan nousuun.
Saksassa ja Alankomaissa tärkeän kuljetusväylän Reinin vesi oli niin alhaalla, että laivat eivät pystyneet kulkemaan tai niiden oli vähennettävä rahtimääriään ja teollisuuden toimitusketjut kärsivät.
Kun ilmastonmuutos etenee, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Tulee kuivuutta, mutta myös tulvia.
– Näitä ääriasioita nähdään yhä tiheämmin. Suomessakin heinäkuun helteet olivat tänä vuonna enimmäkseen Lapissa eivätkä etelässä, Rautavaara pohtii.
Vettä myös tuleville sukupolville
Indonesiassa järjestettiin toukokuussa kymmenes maailman vesifoorumi
(World Water Forum). Kolmen vuoden välein pidettävässä foorumissa oli tällä kertaa 20 000 osallistujaa 160 maasta. Suomen delegaatiota johti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio. Mukana Suomesta oli myös vesialan yrityksiä.
– Minusta se on jopa turhankin suuri kokoontuminen, mutta siellä allekirjoitettiin poliittinen julkilausuma, jonka muotoiluun Suomikin osallistui osana EU-blokkia. Vesifoorumi ei ole YK:n prosessi, mutta pystyimme varmistamaan, että YK:ssa jo sovitut asiat saatiin mahdollisimman hyvin näkyviin julkilausumaan. Saimme myös tuettua yritystemme vientitavoitteita.
EU:ssa on valmistelussa Blue Deal -aloite, joka pyrkii ratkaisemaan Euroopan vesiongelmia, kuivuutta ja toisaalta tulvia. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esittää ”Europe’s Choice” -tavoiteohjelmassaan vesialoitetta komission uuteen työohjelmaan.
Molempien aloitteiden tarkoitus on parantaa Euroopan kykyä hallita vesivarojaan tehokkaasti ja varmistaa veden saatavuus nykyisille ja tuleville sukupolville.
Onko mahdollista saada aikaan Pariisin ilmastosopimusta vastaava kansainvälinen vesisopimus?
– En pidä sitä tällä hetkellä todennäköisenä. Se vie ainakin aikaa, vesilähettiläs Rautavaara pohtii.