Vuoden päästä jotakin muuta
Vuosi sitten viimeistelin pääkirjoitusta vuoden 2020 ensimmäiseen lehteen. Koronapandemia oli jo riistäytynyt käsistä maailmalla ja oli selvää, että se iskisi myös Suomeen. Toimituksessa arvuuttelimme, olisivatko juttumme täysin vanhentuneita niiden ehtiessä lukijoille.
Yksittäinen muisto palauttaa mieleen, miten tuolloin elettiin uhkaavankin epätietoisuuden keskellä. Nyt vuotta myöhemmin olemme osin jo tottuneet koronan kanssa elämiseen, vaikka poikkeusoloissa ponnistelu väsyttääkin ja sulkutilassa tätä kirjoittaessa tilanne näyttää taas huonolta.
Vuoden aikana on karttunut paljon tietoa, eikä se pelkästään lisää tuskaa vaan tuo myös toivon pilkahduksia, ulkomaankaupassakin. Uumoiltua valtavaa romahdusta ei tullut, monet yritykset ovat kehittäneet toimintaansa, joillakin vienti on jopa lisääntynyt. Pk-yritysbarometrin mukaan suuri osa yrityksistä suhtautuu luottavaisin mielin tulevaan. Valoa tuo myös se, että liikkeelle laskettava elvytysraha luo mahdollisuuksia etenkin vihreillä aloilla, joilla Suomessa on osaamista.
Mutta onko Suomen ja yritysten pelättyä paremmilla talousnäkymillä merkitystä ihmisille, jotka ovat huolissaan pandemiasta? Viennin ja tuonnin vaikutusta aina yksilötasolle saakka havainnollistaa hienosti tämänkertainen Teema-juttumme. Isot kaupan makroluvut vaikuttavat lopulta meihin jokaiseen, niin Iisalmella kuin Kemijärvelläkin ja myös Uruguayn Paso de los Torosissa.
Koronavuosi on havahduttanut myös maailman(kaupan) keskinäisriippuvuuteen. Tämänkertainen Analyysi-juttumme selvittää sairastuttiko pandemia myös arvoketjut. Vai onko käynytkin niin, että kansainvälisen yhteistyön ansiosta talouden tuotantokoneisto on selvinnyt yllättävän hyvin?
Toivottavasti vuoden päästä pääkirjoituksen laatimisen aikaan korona alkaisi olla jo muisto vain. Ja sellainen, joka on tuonut myös jotakin hyvää.
