Siirry sisältöön
Haku
12.3.2018 Yritykset

I’m Blue – mustikkalimsalla maailmalle

Uudet elintarvikealan yritykset keskittyvät yleensä aluksi kotimaan markkinoihin, mutta mustikkalimonadia valmistavan I´m Bluen tähtäin on ollut perustamisesta lähtien globaaleilla markkinoilla.

– Halusimme lähteä heti suoraan kansainvälisille markkinoille, sillä I´m Bluen kaltaiselle premium-tuotteelle Suomen runsaan viiden miljoonan kuluttajamarkkinat ovat auttamatta liian pienet, toimitusjohtaja Ida Salo sanoo.

I´m Bluen alku on sikäli poikkeuksellinen, että sekä tuote että liikeidea syntyivät pari vuotta sitten neljän opiskelijan koulutyönä Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa. Ida Salo, Helmi Nurkkala, Patrik Pyöriä ja Otto Korhonen osallistuivat mustikkalimsallaan Nuori yrittäjyys ry:n kilpailuun, voittivat valtakunnallisen kisan ja edustivat Suomea myös EM-kisoissa Sveitsissä.

Yrittäjyyskilpailun tuomaristo vakuuttui I´m Bluen kehittämän tuotteen markkinapotentiaalista. Puhtaista suomalaisista raaka-aineista valmistetussa limsassa on peräti 23 prosenttia mustikkaa. Sokeria limellä raikastettu juoma sisältää huomattavasti vähemmän kuin useimmat limsat.

– Ennen lopullista tuotetta teimme koulun kotitalousluokassa lukuisia koe-eriä ja kysyimme tuttujen ja ravintola-alan ammattilaisten mielipiteitä. Palautteen perusteella päädyimme limsaan, joka sopii aikuiseenkin makuun, Patrik Pyöriä sanoo.

Lentävä lähtö kansainvälistymiseen

Kansainvälistymiseen vastaperustettu yritys sai lentävän lähdön eräässä Team Finland -verkoston tilaisuudessa Helsingissä, jossa energiaa ja positiivisuutta puhkuvat nuoret yrittäjät tekivät vaikutuksen paikallaolijoihin.

– Tilaisuudessa moni tuli juttusille. Näin loimme ensimmäiset verkostot ja kontaktit, jotka ovat auttaneet meitä eteenpäin, Ida Salo sanoo.

Hän mainitsee erikseen nimeltä Suomen suurlähettiläät Satu Suikkari-Klevenin Bangkokista ja Paula Parviaisen Singaporesta, jotka ovat avanneet I´m Bluelle ovia asemamaissaan.

– Olemme päässeet keskustelemaan paikallisten maahantuojien kanssa ja saaneet yhteyksiä esimerkiksi tasokkaisiin hotelliketjuihin, joita tuotteemme saattaisi kiinnostaa, Salo jatkaa.

–  Thaimaassa Suomen suurlähetystö järjesti I’m Bluelle muun muassa tapaamisia mahdollisten asiakkaiden ja median kanssa, Suikkari-Kleven kertoo. Yritys esiintyi televisiossakin.

Merkittävä asia I´m Bluelle oli myös pääsy EXPO 2017-maailmannäyttelyyn, joka järjestettiin Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Mustikkalimsaa tarjottiin kutsuvieraille Suomen paviljongissa, jossa tuote oli esillä koko näyttelyn ajan.

– Saimme hyvin medianäkyvyyttä, mutta myös runsaasti kokemusta tuotteiden kuljettamisesta ja tullikäytännöistä, Salo sanoo.

I´m Blue on hakenut kansainvälisiä verkostoja myös kasvuyritystapahtuma Slushista. Toissa vuonna I´m Blue esittäytyi Slushin sivutapahtumassa. Viime vuonna Patrik Pyöriä toimi Slushissa vapaaehtoisena ja teki työvuorojensa lomassa yritystä ahkerasti tunnetuksi muun muassa Suomi-standillä.

– Slush keskittyy teknologiaan, mutta tapahtuma on hyvä paikka tavata muita yrittäjiä ja hakea kontakteja myös I´m Bluen kaltaiselle yritykselle, Pyöriä sanoo.

Opintoja ja bisnestä

Ida Salo sanoo, että yrittämisen alkeet nuoret yrittäjät ovat opetelleet kantapään kautta. Yrityksen perustaminen oli sinänsä helppoa, mutta esimerkiksi elintarvikelainsäädännön vaatimuksiin perehtyminen vei aikaa.

– Yrityksemme toimintakulttuuri on sellainen, että lähdemme kokeilemaan rohkeasti uusia asioita. Emme anna ennakkokäsitysten rajoittaa millään lailla toimintaa.

I´m Bluen maailmanvalloitusta hidastaa hieman se, että yrityksen perustajista kolme on siirtynyt opiskelemaan yliopistoihin eri paikkakunnilla. Yrityksen ainoa täysipäiväinen työntekijä tällä hetkellä on välivuotta pitävä Patrik Pyöriä.

– Toki me muutkin osakkaat olemme mukana yrityksen toiminnassa niin paljon kuin opinnot vain antavat myöten, Vaasassa oikeustieteitä opiskeleva Helmi Nurkkala sanoo.

Ida Salo opiskelee englanninkielistä kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa Aalto-yliopiston Mikkelin-toimipisteessä.

– Luulen, että yrittäjyys lisää motivaatiota saada opinnot nopeasti päätökseen. Teoriat ja kaikki muutkin luennoilla opitut asiat tarttuvat paljon paremmin päähän, kun samoista asioista on jo käytännön kokemusta omasta yrityksestä, Salo sanoo.

I’m Bluen nuoret yrittäjät Patrik Pyöriä (vas.), Helmi Nurkkala ja Ida Salo.

Kaakkois-Aasiassa potentiaalia

Limonadiin tarvittavan mustikkamehun I´m Blue ostaa suomalaiselta marjantoimittajalta. Tuotteen valmistuksesta ja pullotuksesta vastaa Vakka-Suomen Panimo. Myös kuljetukset ja varastointi on ulkoistettu alihankkijoille.

– Viime vuonna myimme 25 000 pulloa. Tämän vuoden tavoite on vähintään 75 000 pulloa, Ida Salo sanoo.

Suomessa I´m Bluen juomaa löytyy muun muassa Fazerin kahviloista ja K-kaupoista. Kaupassa 0,33 litran limsapullo maksaa noin 3,50 euroa. Ulkomailta on toistaiseksi saatu yksittäisiä tilauksia.

Patrik Pyöriä osallistui hiljattain Singaporessa matkailualan messuille, joilla hän maistatti tuotetta ja haki kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin, suurlähetystön avulla.

– Keskusteluissa kävi hyvin ilmi, että singaporelaiset ovat tosi tietoisia Suomi-brändistä. Se helpottaa meidän työtämme. Näemme suomalaisuuden kilpailuvalttina, jonka varaan olemme pitkälti rakentaneet I´m Bluen brändin, Pyöriä toteaa.

–  Suosituksestamme Suomen Visit Finland -messuosastolle otettiin tarjoilujuomiksi mustikkalimonadit, ja niitä jaettiin myös VIP-vieraille, suurlähettiläs Parviainen kertoo.

Nyt Singaporessa jo maahantuoja odottaa, että saa englanninkieliset etiketit pulloihin. Kaakkois-Aasian ohella keskustelut jatkuvat myös Saksassa ja Ruotsissa.

Kansainvälistymisen suurimmaksi haasteeksi Ida Salo laskee aloittavan yrityksen rajalliset resurssit. Toimintaa on kehitetty toistaiseksi osakkaiden omilla säästöillä ja tulorahoituksella. Rajallisista resursseista huolimatta I’m Blue ei aio laskea kansainvälistymistä yhden kortin varaan.

– Samanaikaisesti on hyvä pitää mukana muutama maa ja katsoa, mikä niistä lähtee vetämään, Helmi Nurkkala perustelee.

Innovaatiosta vauhtia läksyjen tekoon

Viimeisimmän Slush-tapahtuman nuorimpia osanottajia olivat espoolaisen Olarin koulun oppilaat, kahdeksasluokkalaiset Into Almiala, Valtteri Aurela ja Kaappo Raivio. He ovat kehittäneet läksyjen tekoa helpottavan läksybotti-tietokoneohjelman, ja pääsivät sillä Slushin koodikoulun finaaliin. Into Almiala kertoo, että idea innovaatiosta lähti liikkeelle käytännön ongelmasta.

– Opettajat kirjoittavat läksyn taululle, josta oppilaat ottavat kuvan ja laittavat luokan WhatsApp-ryhmään. Ryhmään tulee kuitenkin paljon viestejä, ja läksykuvat hukkuvat.
Kolmikon koodaaman läksybotin avulla läksyt löytyvät sen sijaan helposti ja nopeasti, kun oppilaat syöttävät botille lukujärjestyksensä. Botti ymmärtää kuvan ottohetken perusteella, minkä aineen läksystä on kyse.

– Botti nopeuttaa läksyjen kysymistä. Enää ei tarvitse odottaa, että joku vastaisi. Nopeus parantaa myös motivaatiota tehdä läksyt, Valtteri Aurela sanoo.

Läksybotti käyttää IBM:n Watson-tekoälyä luonnollisen kielen tunnistamiseen ja toimii viestintäsovellus Telegramin ryhmissä. Olarin koulussa läksybotti on ahkerassa käytössä, mutta tarkkaa käyttäjämäärää tekijät eivät osaa arvioida.

– Suurin hidaste on varmaankin se, että oppilaat eivät halua siirtyä vanhasta tutusta mutta vanhentuneesta WhatsAppista Telegrammiin, Kaappo Raivio pohtii.

Slushin koodikoulun finaaliin pääsy oli kolmikolle iloinen yllätys.

– Slushissa näki paljon kaikkea hienoa, mitä ei olisi muuten päässyt kokemaan, Almiala toteaa.

Läksybotin menestys innostaa poikia jatkamaan koodausharrastustaan. Yritystä kolmikko ei ole kuitenkaan perustamassa kyseisen sovelluksen ympärille.

– Läksybotin tarkoitus on olla ilmainen ja kaikkien käytettävissä, Almiala huomauttaa.

 

I´m Blue

Define the Future with Finland

Slushissa Suomen osastolla, teemalla ”Define the Future with Finland”, keskityttiin tulevaisuuden aloihin: terveyteen, energiaan, liikkumiseen, virtuaalitodellisuuden sovelluksiin ja tekoälyyn. Poimimme esimerkkejä alojen kotimaisista huippuosaajista.

FIMMIC

Fimmicin WebMicroscope on maailman ensimmäinen deep learning -tekoälyyn pohjautuva kuva-analyysiohjelmisto, joka tuo apua kudosnäytteiden analytiikkaan helppokäyttöisenä pilvipalveluna. Se helpottaa päätöksentekoa erityisesti syöpä- ja infektiotautien analysointiin liittyen.

– Fimmic julkisti Slush-tapahtumassa keränneensä uusilta ja vanhoilta sijoittajilta yhteensä viiden miljoonan euron rahoituksen kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin kiihdyttämiseen, kertoo CEO Kaisa Helminen.

WebMicroscopella on jo tuhansia käyttäjiä kansainvälisesti. www.webmicroscope.com

AKKURATE

Akuille avautuu tulevaisuudessa yhä uusia käyttökohteita, kuten sähköajoneuvot, mobiililaitteet, esineiden internet ja energian varastointi. Suomalainen Akkurate tarjoaa kotimaisten ja kansainvälisten yritysten käyttöön yhteensä yli 90 työvuoden kokemuksensa akkujen kehittämisestä, optimoinnista ja testaamisesta.

– Jatkossa panostamme yhä vahvemmin akkujen diagnosointiin, joka tarjoaa laajan potentiaalin kasvavilla kansainvälisillä markkinoilla, sanoo CEO Mika Kanninen. www.akkurate.fi

VARJO

Varjon visiona on aloittaa seuraava vallankumous tietotekniikan ja luovuuden yhdistämisessä tuottamalla VR-teknologiaa design-, simulaatio-, arkkitehtuuri- ja viihdeteollisuuden ammattilaisille.

– Olemme patentoineet tavan saavuttaa ihmissilmän resoluutiota vastaava tarkkuus virtuaalitodellisuuslaseilla ensimmäisenä maailmassa, ja solmineet yhteistyösopimuksia maailman johtavien brändien kanssa teknologiamme käyttöönotossa. Valmistelemme nyt ensimmäisen kaupallisen tuotteemme julkaisua tämän vuoden aikana, kertoo CMO Jussi Mäkinen. www.varjo.com

ICEYE

Suomalainen avaruusteknologian yritys ICEYE tarjoaa tuoretta tutkadataa maapallosta.

– ICEYE tähtää laajoille maailmanlaajuisille markkinoille, ja on jo toimittanut tutkadatapalveluita sekä kaupallisille että valtiollisille tahoille, sanoo CFO ja toinen perustajista, Pekka Laurila.

Yrityksen ensimmäinen proof-of-concept -satelliitti laukaistiin avaruuteen alkuvuodesta. ICEYE:n tavoite on tarjota tiuhaan päivittyvää kuvantamisdataa maapallosta ja tarjota sitä myös uusille toimialoille, kuten meriteollisuus ja katastrofiapu. www.iceye.com