Siirry sisältöön
Haku
7.6.2018 Team Finland Italia

Muotoilu esillä Milanossa

©Alessandro Russotti / Salone del Mobile

Milanon designviikko on yksi maailman merkittävimmistä muotoilualan tapahtumista. Viikon kärkitapahtuma on jo 57. kertaa järjestettävät huonekalualan messut ”Salone del Mobile”.

 

”Meillä on riittänyt messuilla vilinää läpi viikon. Nikarilla on oma kasvava fanikunta, joka seuraa toimintaamme hyvin tarkasti ja he ovat täälläkin tulleet paikalle”, kertoo Johanna Vuorio, Nikarin toimitusjohtaja. (kuvassa vasemmalla)

 

Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin keskuksena, ja italialaiset asusteet ja kengät ovat maailmankuuluja. Tekstiiliteollisuuden sanotaan syntyneen Italiassa.

 

”Tällä hetkellä etsin uusia yhteystyökumppaneita liiketoimintamme laajentamiseen uusilla markkinoilla. Erityisesti Yhdysvaltain markkinat vaikuttavat lupaavilta”, kertoo Kristiina Lassus, suomalainen sisustusarkkitehti ja suunnittelija, joka on ollut mukana useana vuonna Milanon designviikon tapahtumissa käsinsolmittujen mattojen kokoelmalla.

 

”Muotoilu on vakiinnuttanut asemaansa myös osana suomalaista elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa”, kertoo ylijohtaja Ilona Lundström työ- ja elinkeinoministeriöstä.

 

Rehome-tuotteiden materiaalit ovat biopohjaisia raaka-aineita ja siten soveltuvia kiertotalouden toimintoihin. Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijoiden tuottama projekti kutsuttiin esiteltäväksi messuille.

 

Italian talouskasvu kohentui viime vuonna 1,5 prosenttia, mikä on maan paras lukema kuuteen vuoteen. Maassa on suuri määrä pk-yrityksiä ja hyvin yrittäjämyönteinen kulttuuri.

 

Inno-Tuotteen toimitusjohtaja Arto Lindström esitteli messuilla kuvastosta Innon ensimmäistä tuotetta vuodelta 1975 ja laajaa valikoimaa huonekaluja ja sisustustarvikkeita, jotka edustavat modernia suomalaista muotoilua.

 

©Christina Bohman

Business Finlandin Lifestyle Finland -ohjelmasta vastaava toimialajohtaja Irma Patala kertoo, että Milanossa järjestetty Nordic Happiness -tilaisuus on hieno esimerkki suomalaisten yritysten yhteistyöstä design-alalla. Pienillä resursseilla on vaikea kilpailla yhdessä maailman suurimmassa designtapahtumassa, ja siksi yritykset ovatkin heränneet yhteistyön mahdollisuuksiin.

Business Finlandin Lifestyle-ohjelma rakentaa yhteistyöalustoja muoti- ja designyrityksille. Seuraavaksi suunnataan kuuden designyrityksen kanssa New Yorkin designviikoille pohjoismaisen yhteistyön merkeissä.

 

”Yhtä iloista Team Finland -perhettä!” Designviikon aikana järjestettiin Team Finland -vierailu, johon osallistuivat lähetystösihteeri Tapio Rantanen (vas.) Suomen Rooman-suurlähetystöstä, toimialajohtaja Irma Patala Business Finlandista, Birgitte Kankaro Suomen kunniakonsulaatista Milanosta, ylijohtaja Ilona Lundström työ- ja elinkeinoministeriöstä ja suurlähettiläs Janne Taalas.

 

Milanon huonekalualan messut ”Salone del Mobile”
Messuilla vierailee vuosittain noin 350 000 ammattilaista 165 maas­ta.