Globaaliksi pandemiaksi edennyt koronavirus on aiheuttanut ennen näkemättömän pysähdyksen kansainvälisessä taloudessa. Virus on lisännyt epävarmuutta, sekoittanut yritysten tuotantoketjuja ja johtanut erittäin voimakkaisiin taudinrajoitustoimiin.
Kauppapolitiikka-lehti on saanut kunniamaininnan kansainvälisessä Folio: Eddie & Ozzie Awards -kilpailussa New Yorkissa 30.10.2019. Kunniamaininta tuli voittoa tavoittelemattomien lehtien visuaalisen ilmeen uudistuksesta.
Liittyminen OECD:hen oli merkittävä askel, kun Suomi pyrki lisäämään läntistä yhteistyötä. Puolen vuosisadan matka tähän päivään on ollut menestyksekäs.
Crown CRO sai Business Finlandin avulla Cleveland Clinicsin oven auki. Jos yritys saa toimeksiannon järjestää lääketutkimus Yhdysvalloissa, Päivi Itkonen tietää kenelle soittaa.
USA ja Kiina käyvät kauppasotaa, kova brexit uhkaa, Saksan vienti vähenee. Onneksi meillä sentään menee paremmin, kun Suomessa talouden uskotaan jatkavan kasvua vaikkakin hieman hitaampana – vai pitäisikö sittenkin olla huolissaan?
Kävin Chilessä ja Intiassa. Ilmakehän kannalta ei toki hyvä asia, mutta toisaalta myös, mikäli hankkeet, joita tavoiteltiin toteutuvat, niin ilmakehämme kiittää.