Mongolia on väestöltään erittäin nuorta ja maa pyrkii monipuolistamaan nykyistä elinkeinorakennettaan. Maata aiotaan metsittää miljardin puun istutuksilla.
Kenia on perinteinen markkinatalousmaa, jolla on pitkät suhteet Eurooppaan. Kenian kasvava keskiluokka, kaupungistuminen sekä valtion panostus eri aloille luovat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille.
Kaasu- ja öljyvaroilla rikastunut Qatar sijoittaa vihreään teknologiaan ja uusiutuvaan energiaan, kertoo kansainvälisen kaupan erityisasiantuntija Kimmo Laaksonen.
Halton myy ilmaa – ja samalla hyvinvointia, terveellisyyttä ja turvallisuutta. Yrityksen sisäilmaratkaisuille voi olla tulevaisuudessa käyttöä myös Australian vihreän vedyn tuotantolaitoksilla.
Suomen Team Finland -vienninedistämisverkosto täyttää 10 vuotta loppukesästä. Suuren juhlan kunniaksi lienee aika tehdä pieni katsaus näin TF:n lapsuuden loppuessa ja varhaispuberteetin lähestyessä.