”Puhtaan veden riittävyys on iso globaali ongelma. Se on tullut esiin projekteissamme niin Keniassa, Karibialla, Madagaskarilla, Tongassa, Kiribatilla kuin myös Suomen saaristossa.
Tavarat ja palvelut tuotetaan siellä missä se on edullisinta ja järkevintä. Mutta nyt mannerlaatat ovat asiantuntijoiden mukaan liikkeessä vapaan kaupan kannalta epäsuotuisaan asentoon.
Kuulin hiljattain huojentavan uutisen päästöttömän lentoliikenteen läpimurrosta. Uutinen on yksi tärkeä esimerkki siitä valtavasta murroksesta kohti vihreää taloutta ja teollisuutta, jota maapallomme tarvitsee.
Etiopian ilmatieteen laitoksella ja Vaisalalla on meneillään hanke, joka edistää sään ääri-ilmiöihin varautumista. Ulkoministeriön vienninedistämistyö ja investointituki kehitysmaille -rahoitusinstrumentti olivat merkittävässä roolissa hankkeen syntyprosessissa.
Vihreä siirtymä edellyttää rakennusaineikseen valtavan määrän maankamarasta kaivettavia mineraaleja ja metalleja. Valtavakin määrä vaikuttaa pienemmältä, kun sitä vertaa joka vuosi maankamarasta otettaviin hiileen, öljyyn ja kaasuun.
Energiaa tuodaan Euroopan unioniin vuosittain noin 300 miljardin euron arvosta. Globaalit rahavirrat muuttavat suuntaa, kun EU ja muu maailma pyrkivät hiilineutraaliksi.
Yhdysvallat on 50 erilaisen osavaltion muodostama mosaiikki. Koko maan sijasta yrityksen kannattaa usein satsata yksittäiseen osavaltioon tai kaupunkiin.