Leikkaussalien varusteita, muun muassa leikkauspöytiä ja valaisimia valmistava Merivaara on toiminut Afrikassa vuodesta 2014. Rekisteröityjä jakelijoita on Itä-Afrikassa kuusi ja koko Afrikassa reilut 20.
Afrikka mielletään köyhäksi maanosaksi, mutta kaupungistuminen on luonut vauraan keskiluokan. Suomalaisilla yrityksillä on paljon osaamista, jolle on kysyntää.
Ukrainan jälleenrakennus on suuri mahdollisuus myös suomalaisyrityksille. Vaikka yritys ei vielä haluaisi lähteä maahan, sen kannattaa nyt laatia suunnitelmat tulevaisuutta varten.
Business Finlandilla on tyytyväiset yritysasiakkaat, mutta maineessa on parantamisen varaa. Jatkossa kasvavat myöntövaltuudet antavat mahdollisuuksia rohkeampiin rahoituspäätöksiin.
Team Finland -rakenteissa väistämätön oli sitten edessä, Business Finlandin ulkomaantoiminnot sulautetaan ulkoministeriöön ja jatkossa Suomella on yksi vienninedistämisen verkosto maailmalla.