Tullipuheet ovat järkyttäneet suomalaisyritysten maailmankuvaa. Trump on kuitenkin vain yksi ilmiö maailmantalouden murroksessa, missä globalisaatio vetää henkeä ja alueellistuminen korostuu.
Amerikkaa tehdään jälleen mahtavaksi tullien avulla. Isompi tavoite voi kuitenkin olla radikaali murros eli muuttaa kansainvälinen järjestelmä suurvaltojen kilpakentäksi.
Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin välinen vapaakauppasopimus astui voimaan toukokuun alussa. Voimaantulon myötä osapuolet vapauttavat keskinäistä kauppaansa ja sopivat muun muassa kunnianhimoisista kestävään kehitykseen liittyvistä velvoitteista ja sitovasta riitojenratkaisumenettelystä.
Euroopan parlamentin vaalien jälkeen yksi isoista päätöksistä on suhtautuminen valtiontukiin. Ne vaikuttavat niin yritysten, valtioiden kuin koko unioninkin kilpailukykyyn.