Maailman kauppajärjestö WTO:n johdolla käydyistä kauppaneuvotteluista on tullut jonkin sortin sairaskertomus; niin kutsutun Dohan kierroksen neuvottelutilannetta on kuvattu ”teho-osastolla letkuissa olemiseksi” tai ”matkaksi krematorioon”.
Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan käänteissä on vaikea pysyä perässä. Uutiset yhtäältä lisätulleista ja toisaalta kauppaneuvotteluissa saavutetuista tuloksista tuntuvat vaihtelevan tasaisesti. Muutama viikko sitten presidentti Trump ilmoitti maiden päässeen yhteisymmärrykseen ”ensimmäisen vaiheen” sopimuksesta.
Kävin Chilessä ja Intiassa. Ilmakehän kannalta ei toki hyvä asia, mutta toisaalta myös, mikäli hankkeet, joita tavoiteltiin toteutuvat, niin ilmakehämme kiittää.
Sain lehden teeman pohdittavakseni vuodenvaihteessa, kun aloitin Kauppapolitiikka-median päätoimittajana. Suomi 50 vuotta OECD:ssa, taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä. Pakko tunnustaa, että mieleen nousi ajatus: ”Entä sitten?” Miten tämä nykyään ja tulevaisuudessa minuun tai suomalaisyrityksiin vaikuttaa, kuka järjestöstä hyötyy ja miten?
