MarkkinatYritykset Tekstiilijätettä vihreään vientiin Tulevaisuudessa suomalaista poistotekstiiliä voi käyttää vaikkapa turkkilainen teollisuus. Artikkeli julkaistu 26.09.2022
Kauppapolitiikka Venäjä-pakotteet vaikuttavat viiveellä Julmaa hyökkäyssotaa käyvää Venäjää kohtaan on asetettu ennennäkemättömiä talouspakotteita, joita maa on oppinut myös kiertämään. EU:n pakotepaketteja heikentävät siirtymäajat, mutta... Artikkeli julkaistu 26.09.2022
Team FinlandHaloo Singapore on kuin ”Aasia light” Hyvin toimiva kaupunkivaltio on solmukohta, jossa lännen ja idän on helppo tavata. Artikkeli julkaistu 26.09.2022
KauppapolitiikkaMarkkinat Hyökkääjä joutui paitsioon Venäjä on ajanut itsensä länsimaiden silmissä paitsioasemaan. Se vaikuttaa vahvasti kansainväliseen yhteistyöhön, vaikka kaikki maailman maat eivät näekään tilannetta kuten... Artikkeli julkaistu 26.09.2022
MarkkinatQ&A Myynti alkaa ensimmäisestä kontaktista Suomesta löytyy erinomaisia myyjiä, mutta kehittämisen varaa vielä on, sanoo myyntivalmentaja ja tietokirjailija Mika D. Rubanovitsch. Artikkeli julkaistu 26.09.2022
Kauppapolitiikka Iskuja talouteen sarjatulella Taaksepäin katsovat talousluvut eivät anna oikeaa kuvaa nykytilanteesta, saati kerro tulevasta. Artikkeli julkaistu 26.09.2022
KauppapolitiikkaMielipidePääkirjoitus Pakko avaa mahdollisuuksia Itärajan seutu on itselleni jo lapsuudesta tuttua. Ei kovin kaukana Vaalimaan ylityspaikasta sijaitsee suvun vanha tila ja rajan taakse ovat... Artikkeli julkaistu 26.09.2022
MielipidePuheenvuoro Pienen pallon kulmat Siirryin maapallon länsikulmalta itäkulmalle tänä kesänä. Matkustin teollisuuspolitiikkaan kääntyneestä suurvallasta kaupasta riippuvaiseen, vanhaan teollisuuspolitiikkamaahan. Kolmen ja puolen vuoden Yhdysvallat-vuoristoratarynkytyksen jälkeen... Artikkeli julkaistu 26.09.2022
MielipideKolumnit Omien ja yhteisten etujen puolesta Epävarmuus on tätä nykyä tavanomainen olotila. Ennakointiskenaarioiden pahimmat hahmotelmat ja villeiltä vaikuttaneet analyysit ovat toteutuneet. Kuumaa kesää näyttää seuraavan kuuma... Artikkeli julkaistu 26.09.2022
KauppapolitiikkaYritykset Venäjän kokoinen aukko Venäjän poistuminen kauppakumppanien joukosta vaikuttaa ihmisten ja yritysten elämään monin tavoin. Artikkeli julkaistu 26.09.2022
Team Finland Elinkeinoelämän suurlähettiläspalkinnot Intiaan ja Romaniaan, kunniamaininta Venäjän Team Finland –tiimille Elinkeinoelämä on jakanut vuotuiset tunnustukset erityisen hyvin onnistuneesta vienninedistämistyöstä. Artikkeli julkaistu 26.08.2022
Team Finland Vienninedistämistä verkostona täysi vuosikymmen Suomalaisyritysten kansainvälistymistä tukevat julkiset toimijat koottiin Team Finland –verkostoksi kymmenen vuotta sitten. Artikkeli julkaistu 25.08.2022
KauppapolitiikkaMarkkinat ”Suomi-vedestä” on kuljettu kohti Vietnamin vihreää siirtymää Entisestä kehitysyhteistyön kumppanimaasta on tullut Suomen suurin vientimaa Kaakkois-Aasiassa. Vietnamissa on kysyntää ratkaisuille, jotka tukevat kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää. Artikkeli julkaistu 18.08.2022
KauppapolitiikkaMarkkinat Bitcoin-usko koetuksella El Salvadorissa Kryptovaluutta bitcoin herättää ristiriitaisia tunteita ja sen arvo heilahtelee rajusti. Silti El Salvador otti ensimmäisenä maana virtuaalivaluutan viralliseksi maksuvälineeksi. Kauppapolitiikka... Artikkeli julkaistu 14.07.2022
Yritykset Maailmantilanne haastaa mutta yritykset pärjäävät Nykyinen maailmantilanne vaikeuttaa lähes kaikkien yritysten vientiä. Sodan ja suurvaltakilpailun vaikutukset yrityksiin olivat esillä ulkoministeriön järjestämässä keskustelussa Porin SuomiAreenassa. Artikkeli julkaistu 14.07.2022
Kauppaneuvottelut EU ja Uusi-Seelanti pääsivät sopimukseen vapaakaupasta Vapaakauppasopimusta on kuvailtu uuden sukupolven kauppasopimukseksi, jonka ansiosta osapuolten välinen kauppa voi kasvaa 30 prosentilla. Artikkeli julkaistu 07.07.2022